Narratiivi

Sisällöntuotantoa - huolellisesti, ammattitaidolla ja selkeästi.

Page 3 of 17

Asuntomessut Mikkelissä: kunttaa, kaappikeittiöitä ja mustia pönttöjä

Kävimme tyttäreni kanssa eilen asuntomessuilla Mikkelissä. Yksi päivä oli odotetusti liian lyhyt kaikkien kohteiden kiertämiseen, joten valikoimme lähinnä isoimmat perheille tarkoitetut omakotitalot.

Alamme olla jo asuntomessukävijöinä jonkinlaisia konkareita: menossa ovat nyt neljännet messut peräkanaa. Kaikkiaan olen käynyt seitsemillä messuilla.

Näiltä messuilta jäivät päällimmäisinä ilmiöinä mieleen nuo otsikossa mainitsemani mustat vessanpöntöt, kuntta ja kaappeihin piilotettavat keittiöt. Muita, osin jo viime vuosiltakin tuttuja ilmiöitä, olivat ulkoporeammeet, valtavat terassit, joista osa oli lasitettu ”ulko-olohuoneiksi”.  Ja tietenkin jäi mieleen Saimaalle avautuva maisema, joka oli aivan käsittämättömän upea.

Olen itse kiinnostunut puutarhoista, mutta nämä messut eivät siinä suhteessa juuri palvelleet. Suurin osa pihasta oli peitetty kuntalla eli varpuja kasvavalla metsänpohjalla. Nurmikko oli vain harvassa kohteessa – ja silloinkin sitä oli vain pieni pläntti. Ei jäänyt ruohonleikkureita esitteleville firmoille paljon vaihtoehtoja – piti laittaa robottileikkuri kiertämään onnettoman pientä aluetta. Itse mietin, että mitenhän kiva tuo kuntta on lapsiperheessä, kun ei siinä oikein voi kuljeskella. Ja missä oikein on tarkoitus leikkiä? Isolla terassilla ja sisätiloissa? Tyttäreni mietti myös, mihin mahtuu trampoliini (hänen mielestään se on lapsiperheen pihan perusvaruste). No, olihan alueella leikkipuisto. Ehkä leikit on tarkoitus keskittää sinne.

Kunttaa

 

 

 

 

 

 

 

 

Asuntomessujen pihoja katsellessa tuntuu siltä, että puutarhanhoito ei ole enää arvossaan. Kuntta on tietysti helppo, kun ei tarvitse leikata nurmikkoa. Yhdessä kohteessa nurmikko oli jopa korvattu keinonurmella. Itse en siitä kyllä innostunut. Jo ajatus on vastenmielinen. Tuntuma on tietysti täysin erilainen kuin aidolla nurmikolla.

Keinonurmi

Aika vähän näkyi messuilla kukkapenkkejä tai muitakaan istutuksia. Ja jos oli, istutukset olivat muurikivien, laattojen tai puureunojen rajaamissa istutusaltaissa. Sinänsä osin ihan kivoja ratkaisuja, vaikka varsinaista kukkaloistoa ei ollutkaan.  

 

 

 

 

Vain yhdessä kohteessa näin hyötykasviviljelmiä. Siellä oli myös kasvihuone.

Pihoilla näkyi isojen terassien lisäksi myös jonkin verran pergoloita. Itse en ole koskaan oikein ymmärtänyt perinteisen puupergolan ideaa. Miksi rakentaa ikään kuin katos, jos siinä ei ole kuitenkaan katosta? Eli on kehikko, mutta rakennelma ei silti tarjoa sateensuojaa.  Tuossa alla olevassa kuvassa on muuten kiva idea: istutusaluetta kiertää penkkinä käytettävä puureunus.

Pergola

 

 

 

 

Harvinaisuus: piharakennus.

 

 

 

Aiempina vuosina messuilla on ollut runsaasti erillisiä piharakennuksia. Tänä vuonna ne puuttuivat lähes tyystin. Niiden sijaan lähes joka kohteessa oli lasitettuja terassialueita, ”akvaarioita”, jotka toimivat ulko-olohuoneen/ruokailutilan tavoin.  Nykyisin kaikki grillaavat, joten ulos halutaan grillin viereen viihtyisä alue syömiseen ja seurusteluun.

Vasemmalla olohuone, oikealla ”ulko-olohuone/ruokailutila”

 

 

 

 

 

 

Ulos pääsee syömään Suomen kylmästä kesästä huolimatta.

Ulkoporealtaat ovat nyt toden teolla lyöneet itsensä läpi. Niitä on toki ollut jo aiemmillakin messuilla, mutta nyt lähes poikkeuksetta joka pihalla. Paljuja ei enää juuri näkynyt – havaitsin vain yhdessä paikassa. Joissain kohteissa oli pieni vastavirtauima-allas.

Uima-allas, lasinen suojakatos.

 

Tässä voi sitten kylpiessään moikata ohikulkevia naapureita…

 

 

 

 

 

 

 

Eipä hassummat maisemat.

Mutta jos siirrytään vihdoin sisätiloihin. Niissä hämmentävin ilmiö ovat mustat vessanpöntöt. Itse ihmettelen, kuka haluaa istua mustalle pöntölle? Sen likaisuusastetta on mahdotonta arvioida ja jotenkin koko ajatus tuntuu itsestäni vastenmieliseltä. No, ehkä olen vain auttamattoman vanhanaikainen pöntölläistuja…

Terveisiä muodin huipulta: musta, seinästä kasvava vessänpönttö.

Toinen vessanpönttöihin liittyvä ilmiö ovat seinästä kasvavat pöntöt. Niitä on toki ollut jo aiemminkin, mutta nyt selvästi enemmän. Trendi siis sekin.

Eteisiin liittyvä trendi ovat vaatehuoneet/pukeutumistilat. Ne ovat erillisiä syvennyksiä/naulakkohuoneita. Ja vaatehuoneita/pukeutumistiloja on nykyisin usein myös makuuhuoneiden yhteydessä. Itse kyllä pidän niistä. Tosin joissain kohteissa vaatehuoneet olivat niin kapean ja ahtaan oloisia, että niissä tuskin kovin hyvin viihtyy.

Vaatehuoneet/pukeutumistilat ovat nyt in.

Vain hoikille ihmisille.

 

 

 

 

 

 

Makuuhuoneen yhteydessä on nykyisin usein vaatehuone/pukeutumistila.

 

 

 

Yksi trendi, josta itse en ole innostunut,  on mustavalkoisuus. Tai oikeammin musta. Itse kun olen valkoisuuteen taipuvainen, nuo mustat seinät, katot ja keittiöt tuntuvat ahdistavilta. Monissa kohteissa värit ovat vähissä: on vain mustaa, valkoista ja harmaata. Itse pidin aiemmasta muotivirtauksesta, jolloin kaikki oli valkoista. Ennemmin vaikka niin, jos minulta kysytään.

 

 

 

 

 

 

Vähän väriä joukossa.

Keittiöissä kiinnostava ilmiö ovat nuo piilotettavat osiot. Eli laitehässäkän saa suljettua ovien taakse piiloon. Jo viime vuonna messuilla oli muistaakseni yhdessä kohteessa näin, nyt nuo ”kaappikeittiöt” olivat yleistyneet. Tai piilotettavat ”aamiaiskeittiöt”, joissa ovien taakse kätketään aamiaisen teossa tarvittavat leivänpaahtimet, kahvinkeittimet sun muut.

Aamiaisentekohärpäkkeet piiloon kaapinovien taakse.

 

Keittiön saa piilotettua isojen ovien taakse.

Erilliset keittiöt ovat edelleen poissa muodista. Keittiöstä on ehkä tullut ihan pysyvästi osa olohuonetta? Saarekkeita on edelleen.

Hyvää vaihtelua musta-valko-harmaisuuteen: välitilassa metsäkuviota.

Vaikka useissa kohteissa seinät olivat mustia/harmaita, joissain harvoissa kohteissa oli erikoisia tapetteja tai lastenhuone oli maalattu jollain teemavärillä. Varsinaiset fototapetit olivat väistyneet, näin sellaisia sivuroolissa enää parissa kohteessa.

 

 

 

 

 

 

Lastenhuoneessa saa olla väriä.

Saunat olivat pääosin mustia, kuten aiemminkin, mutta hämmentävää oli niiden koko. Suurin osa saunoista oli niin pieniä, että niihin mahtuu mukavasti ehkä 2-3 ihmistä. Eivätkö perheet enää sauno yhdessä? Ja eikö vieraita enää kutsuta saunomaan?

Tässäpä asuntomessujen satoa tällä kertaa. Yleisvaikutelma oli messuilta hyvä. Kauneimmaksi kohteeksi itse valitsin Villa Saimaanhelmen. Ehkä osin siksi, että siellä oli valkoista, ei mustaa. Lisäksi talossa oli toistaan upeampia terasseja ja näkymiä Saimaalle.

Tässä linkit muutamiin aiempiin sisustusaiheisiin bloggauksiini: Seinäjoen asuntomessut, Vantaan asuntomessut, Jyväskylän rakennusmessut, Jyväskylän asuntomessut, osa I ja osa II.

Tässä lopuksi vielä yksityiskohtia tai alueita, joihin silmäni osuivat.

Hakkeesta ja sorasta oli tehty ”raidoitus”. Tässäkin erillinen grillialue, kuten monissa kohteissa.

Heinätuppoja seinällä. Ihan kiva idis.

 

Lasiset valolaatat kiersivät pesuhuoneen ympäri.

 

 

 

 

 

 

 

Aika symppis televisioständi.

 

 

 

 

 

 

Pitkät puuportaat järvenrantaan.

Söpö ”rouhea” sohvapöytä.

 

 

Tämä on koko väliseinän kokoinen kello, tehty mustasta tarrasta ja erillisestä viisariosiosta. Kiva idis, voisin ehkä pölliä.

 

Sievä kierrätyspöytä.

 

 

 

Pirtsakkaa, vaikka värejä vähän.

 

 

 

Tilaa urheilla.

Viherkatto maksaruohoista.

 

Isoveli valvoo, tosin toistaiseksi vasta harvassa talossa näkyi valvontakameroita.

Malja-ammeet ovat muotia. Kauniitahan ne ovat.

Kieltämättä huikeat näkymät.

Mitäs tuohon lisäämistä…

Lamppu höyhenistä.

 

Kylpyammeita oli joissain kohteissa, pääosin muodoltaan tällaisia.

Terasseja oli paljon, joissain taloissa useita terasseja eri tasossa.

Ikkunat ulottuivat usein lattiaan saakka. Ei ihme, kun niistä avautuu tällainen maisema!

Talot olivat ulkonäöltään vaihtelevia, kuten usein messuilla. Tässä jyrkkä katto, mutta jossain oli tasakatto. En tosin ymmärrä, miksi tasakattoja yhä rakennetaan (taatusti tulee rakennusteknisiä ongelmia jossain vaiheessa).

Pieniä omakotitaloja oli jonkin verran. Nehän ovat nyt in. Terassien koossa niidenkään osalla ei säästelty.

Alue oli kallioista. Rantamaisemaa oli hyödynnetty rakentamalla vesiputous.


Sadepuutarha kukkii

Nyt kesällä lienee sopiva aika päivittää blogia puutarha-aiheella. Kirjoitin taannoin blogin, jossa kerroin kaavailevani ”sadepuutarhaa” eli rännivesien hyödyntämistä kukkapenkeissä. No, tein idean mukaan kukkapenkit, joihin sadevesi valuu.

Ohessa hieman kuvia nykytilanteesta. Tässä alla kuvissa yksi istutusalueista eli ”sadepuutarhoista”, johon johtaa kivipuro. Rännin pää on harmaassa ruukussa, vesi tulee siinä olevasta reiästä kivipuroon. Puro laskee voimakkaasti alaspäin ja sen kivien alla on allasmuovi. Istutusalueella kasveina on hyvin kosteutta kestäviä keltakurjenmiekkoja, kirjokanukka ja sinisiä iiriksiä sekä reunoilla erilaisia kurjenpolvia, patjarikkoja ja maksaruohoja. Tuossa istutusalueen ulkopuolella näkyy vielä ahomansikkaa ja maahumalaa. Olen päättänyt, että annan mansikan levitä tuohon sora-alueelle. En kitke pois, jos se siinä viihtyy. Mansikalla ovat kauniit lehdet ja kukat sekä myöhemmin hyvänmakuiset marjat.

Tässä toinen istutusalue. Siinä on kosteutta sietävinä kasveina riipparaita ja kuunliljoja. Reunoilla kurjenpolvia, harmaa-ajuruohoa, pieni särkynytsydän ja maksaruohoja. Pohjalla on suikeroalpia. Se on kivan näköinen kivikossa luikerrellessaan. Olen istuttanut sitä myös erään kannon juureen (siitä kuva myös tässä alla).

Suikeroalpi

Kolmannessa istutusalueessa on myös pohjalla suikeroalpia. Lisäksi siinä kasvaa sulassa sovussa kuunliljoja, akilejoja, kurjenpolvia, päivänkakkaroita, mansikkaa ja maksaruohoja. Olen myös laittanut joukkoon pakkasen hajottamia ruukkuja, joista on lähinnä reunat jäljellä. Suikeroalpi valuu kivasti sieltä ulos.

Akileija

 

 

 

Istutusalueiden reunoilla käytän mielelläni myös mehitähtiä. Ne ovat ihania palleroita, joita laitan kasvamaan vähän joka paikkaan.

Mehitähti

Muita puutarhani lempikasveja ovat loistojasmike, karpaattienkellot, ketoneilikat, köynnöshortensia, vaaleanpunainen peittoruusu (The Fairy) sekä kärhöt, joita minulla on tosin vasta yksi kasvamassa (aiemmassa puutarhassani niitä oli useita). Pitäisi kehittää kärhöjä varten jokin sopiva köynnöstuki, nyt on vain yksi pieni.

Loistojasmike

Karpaattienkello

 

 

Vaaleanpunainen kärhö (”Marmori”)

Peittoruusu ”The Fairy”

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallennaTallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Yrittäjyydestä, somesta ja kirjoittamisen tuskasta

Olen työskennellyt nyt kolme vuotta yrittäjänä. Aika on kulunut käsittämättömän nopeasti. Ehkä se on vanhenemisen merkki. Tässä jälleen välitilinpäätös elämästä yrittäjänä. Näistä taitaa tulla tapa. Seuraavassa hajanaisia ajatuksia.

Olen elämääni aika lailla tyytyväinen. En tavoittele yrittäjänä kuuta taivaalta, isoja tuloja ja valtavaa menestystä, kasvua ja pöhinää. Olen tyytyväinen tähän hiljaiseloon ja rauhalliseen kirjoitustyöhön omassa työhuoneessani. Siihen, että päivällä voin välillä rapsuttaa koiraa, katsoa lintulaudan elämää ja pitää taukojumppia J. Karjalaisen Et Ole Yksin -levyn tahdissa. Tai kuunnella Apulannan Valot pimeyksien reunalla ja laulaa mukana.

Olen kiitollinen siitä, että töitä on riittänyt. Olen saanut jälleen viime vuonnakin perehtyä mielenkiintoisiin tiedeaiheisiin ja tehdä monenlaisia juttuja. Lisäksi olen saanut työstää omaa kirjaprojektia. Tosin se on herättänyt myös tuskaa. Tuskaa siitä, että tuleekohan tästä milloinkaan haaveilemani hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Mottoni kun on: On turha kirjoittaa sellaista tekstiä, jota kukaan ei jaksa lukea. Olen joutunut kirjan kirjoitusprosessin varrella vakavissani miettimään, osaanko lainkaan kirjoittaa.

Vaikka olen kirjoittanut työkseni jo monta vuotta, aluksi tuntui, että menin aina kirjaa kirjoittaessani kuin lukkoon. Lopputuloksena oli huonoa ja tylsää tekstiä. Samalla tavoin kuin olisin jännittänyt jotain esiintymistä. Lisäksi tuntui orvolta, kun ketään ei kiinnosta. Olen tottunut siihen, että lehtijuttuja tehdessäni voin kommunikoida suunnitelmistani lehden toimituksen kanssa. Lisäksi usein lehdestä saa kollegoilta mukavia taputuksia olalle, kannustavaa palautetta. Se antaa valtavasti energiaa.

Nyt olen onneksi ehkä päässyt jo pahimman yli – muutaman kerran koko kirjan ideaa jo melko radikaalisti muutettuani. Alkaa olla jo valoa pimeyksien reunoilla. Kirjassa on jo joitain osioita, joihin alan olla tyytyväinen. Se on saavutus. Sinnikkyyttä tämä projekti kyllä vaatii. Mutta eiköhän se vielä siitä. Toivottavasti.

 

Olen syyskuusta lähtien ollut melko epäaktiivinen Facebookissa ja muutoinkin somessa – tosin en ole koskaan edes oikein jaksanut aktivoitua Twitterissä tai muussa sellaisessa. Olen käyttänyt viime aikoina Facebookia lähinnä oman hännän nostamiseen ja mainostarkoituksiin, yrittäjä kun olen.

Jotenkin hyydyin koko systeemiin, jatkuvaan seuraamiseen. Tuntui siltä, että liian iso osa elämästä alkoi kulua toisten elämän seuraamiseen. Ja kun oli aktiivinen, tuli itselle myös tunne, että oli myös pakko olla aktiivinen, joka päivä. Oli pakko olla paikalla ja tykätä kaikkien hyvistä kommenteista.

Minulle tuli tykkäämisahdistus. Facebookin seuraamisesta tuli taakka ja velvollisuus, vaikka todellisuudessahan kukaan ei tietenkään tsekkaile, olenko sattumoisin juuri minä tykännyt hänen päivityksistään.

Toisaalta huomasin, että etenkin kirjaa kirjoittaessani Facebook syö luovuuttani, ei lisää inspiraatiota. Joillain se varmaan vaikuttaa positiivisesti työskentelyyn, mutta minulta se vei energiaa. Pahinta oli, että välillä päivityksissä saattoi olla jotain kuohuttavaa, vaikka uutisista poimittua. Silloin töihin keskittymisestä tuli entistä vaikeampaa. Siksi päätin vähentää Facebookin seuraamista. Nyt seuraan silloin tällöin, kun huvittaa. Ja tykkään vähemmän enkä ota siitä paineita, vaikka ystävät ovatkin minulle rakkaita.

Olen analysoinut itseäni myös muutoin ja rauhoittanut päiväajan työntekoon. Koska somen ohella esimerkiksi uutisten seuraaminen saattaa viedä aikaa päivällä, kuohuttaa ja heikentää työtehoa, lähtökohtani on, että en enää lue uutisia kuin korkeintaan ruokatauolla. Aamuisin tietysti luen päivän Hesarin ja iltaisinkin usein käyn katsomassa uutiset. Se on enemmän kuin riittävästi. Varsinkin terrori-iskujen ja muiden aikaan suojelen itseäni, jätän uutismässäilyn sikseen ja luen vain pääuutiset.

 

Kolmen vuoden kokemuksen pohjalta en voi suositella kaikille yrittäjiksi ryhtymistä, mutta en myöskään halua antaa sellaista kuvaa, että yrittäjäksi ryhtyminen olisi jotenkin ylivoimaisen vaikeaa. Kyllä siitä normaali fiksu ihminen selviää ja neuvoja saa kysymällä.  Toki pitää olla myös tiedossa, mistä niitä tuloja yrittäjänä alkaa kalastella. Ja miten todennäköistä on, että niillä tuloilla pystyy elämään.

Jos haluaa hakea starttirahaa, mikä tietysti useimmiten kannattaa, pitää aivan ensiksi tehdä liiketoimintasuunnitelma ja olla yhteydessä TE-palveluihin.  Sitä ennen ei saa perustaa yritystä, sillä muutoin ei voi saada starttirahaa. Sinänsä varsinainen yrityksen perustaminen on toimenpiteenä on helppo: vain perustamisilmoituksen toimittaminen viranomaisille ja maksu (ohjeita).

Kirjanpidon voi ostaa ulkopuolelta, jos ei halua käyttää energiaa siihen perehtymiseen. Itse maksan mielihyvin kirjanpitäjälle siitä, että voin säästää oman aikani varsinaiseen työhöni, kirjoittamiseen. Lisäksi hän tietää paremmin, mitä vähennyksiä kannattaa tehdä ja niin edelleen. Teen itse ainoastaan laskutuksen.

Eipä siinä sitten oikeastaan muuta paperihommaa olekaan, kuin että laskuttaa ja toimittaa kuitit kuukausittain kirjanpitäjälle. Lisäksi pitää tietenkin huolehtia eläkemaksu, YEL, jonka suuruuden voi itse määrätä.  Mitä suuremmaksi työtulon laittaa, sitä enemmän joutuu maksamaan (täällä laskuri) – joka tapauksessa useita tuhansia euroja vuodessa. Itse maksan ison könttäsumman aina tammikuussa, yhdellä kertaa, sillä muutoin joutuu maksamaan päälle korkoja. Toisaalta työtulo kannattaa mielestäni laittaa riittävän suureksi, lähelle ansiotasoaan, sillä se vaikuttaa suoraan myös sairauspäivärahan suuruuteen. Eli jos yrittäjä sairastuu, hän voi saada kolmen päivän karenssin jälkeen (jos käy ensimmäisenä päivänä lääkärissä ja saa sairauslomaa) Kelalta sairauspäivärahaa. Kannattaa miettiä sitäkin, että miten selviää, jos vaikka sairastuu vakavasti ja alimitoitetun työtulon vuoksi saa vain minimisairauspäivärahaa.

Työttömyysturvaan sen sijaan en omalta osaltani ole satsannut millään tavoin. Yrittäjänä ei voi olla normaalin työntekijöiden työttömyyskassan jäsen, mutta on myös olemassa yrittäjien oma työttömyyskassa (SYT). Aluksi liityin siihen, mutta erosin. En usko, että työttömäksi jääminen on minulle vaihtoehto – teen ennemmin vaikka mitä hanttihommia. Toisaalta en myöskään usko, että freelancer-toimittaja voisi koskaan työvoimaviranomaisten tulkinnan mukaan olla työtön – varsinkin jos hänellä on aiemmin ollut yritys.

Yrittäjänä työskentely on huomattavasti helpompaa, mikäli toinen perheessä saa tavallista kuukausipalkkaa, kuten meillä. Haasteena nimittäin on, että vaikka menisi hyvin ja töitä riittäisi kivasti, rahaa yrittäjän tilille tulee hyvin epäsäännöllisesti. Minulla on esimerkiksi ollut muutamia isoja projekteja, joista olen voinut laskuttaa vasta puolen vuoden kuluttua työn aloittamisesta. Toki sivussa on ollut samaan aikaan pienempiä töitä, joista on tullut hieman tuloja, mutta onhan iso tulojen vaihtelu haastavaa asuntolainojen ja muiden kuukausittaisten menojen kannalta. Näin kolmen vuoden aikana olen pyrkinyt tasoittamaan tätä ilmiötä pitämällä yrityksen tilillä puskurirahastoa, jotta pystyn siirtämään käyttötilille säännöllisemmin rahaa.

Mielenkiinnolla seurailen, millaisia kokemuksia perustulosta saadaan. Ainakin joku kokeiluun päässyt jo kommentoi, että voisi nyt jälleen ryhtyä tekemään pienimuotoista yritystoimintaa. Hän oli aikoinaan lopettanut yritystoiminnan ja jäänyt työttömäksi.  Varmaan perustulo voisi helpottaa monien epätyypillisissä työsuhteissa ja pätkätöissä olevien elämää, kun ei tarvitsisi jatkuvasti vääntää kättä työvoimaviranomaisten kanssa. Mielestäni työnteon pitäisi aina olla kannattavaa, mutta nykyisellään tuntuu, että se ei aina sitä ole. Nähtäväksi jää.

« Older posts Newer posts »

© 2018 Narratiivi

Theme by Anders NorenUp ↑