Narratiivi

Sisällöntuotantoa - huolellisesti, ammattitaidolla ja selkeästi.

Kategoria: Uncategorized

Jälkikirjoitus puoli vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen

Huhhuh, tulipa tehtyä! Näin ajattelen nyt, puolisen vuotta kirjani ”Alussa oli äitiyspakkaus” julkistamisen jälkeen. Päällimmäinen tunne on helpotus. Kolmisen vuotta sitten aloittaessani kirjan kirjoittamisen en tiennyt, miten pitkä ja vaivalloinen matkasta tulisi. Olin yhtä innoissani kuin ihminen, joka on päättänyt lähteä rakentamaan omakotitaloa.

Minun taloni arkkitehtuuri ja rakennuspiirustukset muuttuivat parikin kertaa matkan varrella. Alkuperäisenä ideanani oli tehdä hieman samankaltaisia juttuja, joita olin kirjoittanut Tiede-lehteen pitäessäni siellä Heureka-palstaa vuoden ajan. Olin haastatellut suomalaisia tutkijoita, jotka olivat keksineet jotain uutta, joskus hieman sattumalta. Yksi oli sekoitellut labrassa kahvikupissa aineksia huvikseen, toinen oli hommannut kotiin sorvin ja sinnikkäästi valmistellut prototyyppejä autotallissaan. Kivoja pieniä kertomuksia.

Aikani kirjaa kirjoitettuani huomasin, että idea ei toiminut. Tarinat, jotka lehden palstalla tuntuivat mukavilta, muodostivat pitkässä kirjassa hajanaisen sarjan. Punainen lanka puuttui. Siksi päätin, että kirja tarvitsee kehystarinan. Otin sellaiseksi oman elämäni, sillä siihen liittyen minulla on eniten asiantuntemusta. 

Minun ja vanhempieni sukupolvien aikana on tapahtunut valtava muutos. Suomi oli suuriin ikäluokkiin kuuluvien äitini ja isäni lapsuudessa lähes kehitysmaa. Tänä päivänä elämme korkealle kehittyneessä digi- ja innovaatioyhteiskunnassa. Halusin sitoa keksinnöt omaan aikaansa ja näyttää, millaisessa ympäristössä ne syntyivät. Siten kirjaan tuli omaa ja vanhempieni elämänkertaa, Suomen historiaa ja suomalaisia keksintöjä. 

Etelä-pohjalainen sukuni sopi hyvin kehystarinaan. Vanhempieni kertomusten kautta saatoin kuvailla suurten ikäpolvien lapsuutta maaseudulla ja kuinka isäni suvusta oli tavan mukaan lähtenyt poikia siirtolaisiksi Kanadaan. Siten saatoin kirjassa kulkea muun muassa reitin Lappajärveltä Kanadaan ja sieltä aina Rapalan uistimiin ja Marilyn Monroeen. 

Rehellisyyden nimissä minulla oli kirjan kirjoittamisen taustalla agenda. Olen ollut aiemmin tutkijana, joten tiede ja tutkimus ovat lähellä sydäntäni. Halusin kirjassa tuoda esiin, että suomalaisten keksintöjen ja innovaatiotoiminnan edellytys ovat yliopistot ja koulutetut ihmiset. Jos meillä ei olisi korkeatasoista opetusta ja tutkimusta, ei syntyisi myöskään uusia keksintöjä – ei olisi kehittynyt Nokiaa, ei Polaria, ei Vaisalaa. Minua ärsyttivät tuolloiset Sipilän puheet kaiken maailman dosenteista ja Stubbin möläytykset professorien pitkistä kesälomista. Mieheni on professori ja tiedän hyvin professorin vaimona, miten omistautuneita tutkijat ovat työlleen. Välillä tuntuu, että ajatukset ovat 24/7 tutkimuksen parissa.

Kirjaprojektin myötä päätin ryhtyä pienkustantajaksi ja kustansin kirjan itse – siitäkin huolimatta, ettei omakustanteita arvosteta kovin korkealle. Se ei ehkä ollut mikään valtavan viisas ratkaisu. Toisaalta ajattelin, että jos kerran eläessäni kirjoitan kirjan, haluan tehdä sen omalla tavallani. Minulla on sivistyneitä, työkseen kirjoittavia ystäviä, joilta sain hyviä kommentteja. Myös puolisoni ja vanhempani olivat hyviä esilukijoita. 

Kirjasta tuli ikään kuin ITE-taidetta. Tein jopa kansikuvan itse, sillä harrastan kuvataiteita. Toisaalta minulla oli toinenkin syy pienkustantajaksi ryhtymiselle: kuka järkevä kustantaja olisi kiinnostunut julkaisemaan jonkun melko tuntemattoman tiedetoimittajan kirjan, joka sisältää elämänkertaa, suomalaisia keksintöjä ja historiaa? En edes yrittänyt tarjota sitä kustantajille enää, kun olin alkuperäisestä asiallisesta tyylistä lähtenyt harhapoluille. Koin, että hartiapankkirakentaminen oli ainoa vaihtoehto.

Oli hienoa, että kirja sai julkisuutta. Se oli ilmestymisen jälkeen esillä useissa lehdissä ja olin mm. Kalle Haatasen radio-ohjelmassa keskustelemassa suomalaisista keksinnöistä. Minulla oli lähes kuuluisat five minutes of fame. Kirjaa myös ostettiin kirjastoihin melko kivasti. Kirjakauppoihin se ei juuri päässyt esille – lukuun ottamatta paria tuttua kirjakauppaa, joissa itse kävin henkilökohtaisesti markkinoimassa kirjaa myyntiin. 

Kirjan painosmäärä oli pikkuruinen, 400 kpl. Koska painatin kirjat Suomessa, halusin kovat kannet ja erikoistehosteen kanteen (hopeapainatus), kappalehinnaksi tuli itselleni melko korkea. Toisaalta, koska painosmäärä oli pieni, ajattelin, että sama se, vaikka en saisi myytyä kaikkia kirjoja. Ostin kirjan painaneelta suomalaisyritykseltä myös muita palveluja, kuten tiedotteen lähetyspalvelun ja kannen viimeistelyn (tekstien asemointi). Rahallinen kustannus painatuksesta ja näistä lisäpalveluista oli noin 5000 euron luokkaa. Eli yksi kirja tuli maksamaan minulle noin 12,5 eur. Halvemmallakin olisi varmasti saanut, mutta toisaalta halusin painaa Suomessa ja jos kerran eläessään tekee kirjan, voi ehkä hieman investoida siihen. 

Projektin myötä olen saanut kurkata kirjamaailman kulisseihin. En esimerkiksi tajunnut, että nykyisin lähes kaikki kirjat liikkuvat myyntiin tukkuportaiden, kirjavälittäjien kautta. On käytännössä pakko myydä kirjat niiden kautta, jos haluaa, että kirja on saatavilla esimerkiksi kirjastoihin. Muuten ei yksinkertaisesti onnistu. Tukkuporras ottaa kirjan hinnasta noin 46 prosenttia. Eli siksi kirjan joutuu näin pienen painoksen ja korkean kappalehinnan vuoksi hinnoittelemaan suositteluhinnaltaan melko korkeaksi. Omalla kohdallani laitoin suositushinnaksi 34,90 eur. Tällöin siis itselleni jäisi kirjan myynnistä tukkuportaan kautta 18,8 eur. Tästä tosin pitää vielä vähentää postikulut, jotka ovat pienyrittäjälle samansuuruiset kuin kuluttajalle eli minimissään 5,20 eur ja päälle vielä kuoren hinta. Joten jos yhden kirjan myy tukkuportaan kautta, saa alle 13,5 euroa käteen, eli voittoa euron. Eipä siinä paljon saa vaivanpalkkaa, kun vielä pitää postittaa… No, sain sentään sovittua, että laitan kirjoja vain isommassa postierässä menemään. Onneksi toinen tukkuliike maksaa postikulut. Sitten jää jo hieman enemmän käteen, joitain euroja. Eli ei kannata pienkustantaminen ainakaan tässä muodossa. 

Toisaalta, ideani ei ollut ryhtyä tienaamaan kirjamyynnillä – tai edes kirjojen kirjoittamisella. Lähinnä toiveena oli, että pääsisin nollille – sitä odottelen vielä, mutta olen jo melko lähellä.

Jotta tämä kirjoitus ei kuulostaisi liian synkältä, loppuun positiivisia puolia. Joku rakentaa omakotitalon, minä kirjoitin kirjan. Tuntuu hienolta, että olen saanut sen tehtyä ja valmiiksi. Varmaan samanlainen tunne on monella omakotitalon rakentaneella. Kaiken vaivannäön jälkeen on hienoa katsella lopputulosta. Mielestäni kannesta tuli aika hieno, vaikka itse sanonkin.  

Aika ajoin oli tosi antoisaa uppoutua kirjan kirjoittamiseen. Parasta oli haastatella omia vanhempiani, puolisoani ja veljeäni sekä kaivella muistoja omasta elämästä. Jännästi ajan myötä aloin muistamaan enemmän ja enemmän. Oli myös hienoa etsiä keksintökertomuksia ja kuulla, miten ihailtavan sinnikkäästi ihmiset ovat edenneet ideansa kanssa. 

Toteutin matkan varrella myös joukkorahoituskampanjan ja perustin verkkokaupan. Opin paljon uutta. En ehkä oppinut varsinaisesti markkinoimaan, mutta monia muita asioita jäi kyllä takataskuun. Opin, että elämässä kannattaa välillä laittaa itsensä likoon. Vaikka useita kertoja on kirjaprojektin varrella ja kirjan julkistamisenkin jälkeen nolostuttanut, olen saanut ihanaa palautetta joiltain ihmisiltä, jotka ovat kirjaa lukeneet. Se on saanut uskomaan, että kannatti kirjoittaa. Kannattaa laittaa itsensä alttiiksi. Lempikirjailijaani Astrid Lindgreniä lainaten: ”On asioita, jotka on tehtävä, vaikka ne ovatkin vaarallisia. Muuten ihminen ei ole ihminen vaan vain rikkahippunen.” (Veljeni Leijonamieli)

p.s. Tilaa kirja täältä, niin se tulee suoraan kustantajalta eli minulta :).

Joulusaarna

Ajattelin koota tähän ”joulusaarnaan” vuoden varrella saamiani kokemuksia yrittäjyydestä & elämästä.  Muutimme Jyväskylään aika tarkalleen vuosi sitten ja tuolloin aloitin myös käytännön järjestelyt oman yrityksen perustamiseksi.

Alussa oli paljon selvitettävää. Piti tehdä liiketoimintasuunnitelma, starttirahahakemus, perustaa yritys, ottaa yrittäjän eläkevakuutus ja työttömyysvakuutus, perustaa tili, tehdä laskupohjat, hankkia työvälineitä, hankkia verkkosivutunnukset & verkkopalvelujen tarjoaja, etsiä tilitoimisto selvittää alv-maksuasiat ja niin edelleen.   Apua olen verkkosurffailun lisäksi saanut esimerkiksi tilitoimistoltani, Journalistiliitosta, Suomen yrittäjien neuvontapuhelimesta ja verottajalta.

Olen saanut huomata, että apua aloittavalle yrittäjälle tarjotaan auliisti. Esimerkiksi verottajan puhelinpalvelu on ollut positiivinen yllätys. Siellä on ollut avuliaita ja palvelualttiita ihmisiä.  Koen, että kaiken kaikkiaan aloittelevalle yrittäjälle on olemassa Suomessa hyvät neuvontapalvelut. Eli oppi numero yksi: kysyvä ei tieltä eksy.  Yrityksen perustaminen ei ole mitään rakettitiedettä.

Alkuvaiheessa on hieman ihmetyttänyt tämä ylenmääräinen pelottelu. On totta, että iso osa yrityksistä ei tule koskaan kannattavaksi eikä yrittäminen sovi kaikille. Mutta toisaalta eipä tämä nyt mitään supervoimiakaan vaadi. Julkisuudessa yrittämisestä saa sellaisen kuvan, että se on jotain, mikä sopii vain erityislaatuisille, hieman hulluille ja uhkarohkeille ihmisille.  Se ei pidä paikkaansa. Riittää, että on normaali, aktiivinen ja oma-aloitteinen ihminen – ainakin jos yritystoiminnan tavoitteet ovat maltilliset.

Tietenkin minun on helppo puhua, kun yritykseni on oman elinkeinon harjoittamista, eikä minun ole tarvinnut tehdä mitään isoja alkuinvestointeja, eli riskit ovat pienet. Toisaalta eipä ole myöskään näkyvissä mitään isoja kasvulukuja. En siis osaa samaistua yötä päivää puurtaviin sankariyrittäjiin, jotka hampaat irvessä ja vaikeudet voittaen nostavat liiketoimintansa kasvuun.  Minä teen yksinkertaisesti vain työtäni. Ja lähinnä vain normaalina työaikana. Lomaakin pidän yhtä paljon kuin palkkatöissä olevat.  Mielestäni olen sen ansainnut.

Entä mikä on yllättänyt? Eläkemaksujen suuruus on tietenkin yksi asia, joka yllättää aloittelijan. Eli niihin menee helposti  600 euroa kuukaudessa ja ylikin (ks. laskuri), vaikka saisi aloittelevan yrittäjän alennuksenkin (sen saa pari ensimmäistä vuotta). Tietenkin tuon eläkemaksun suuruuden voi yrittäjänä itse päättää. Voisi laittaa eläkemaksut minimiin, mutta se tarkoittaisi myös matalaa eläkettä. Lisäksi jos laittaa eläkemaksut vahvasti alakanttiin, myös työttömyysvakuutusmaksu menee alakanttiin ja se vaikuttaa sosiaaliturvaan eli esimerkiksi sairauspäivärahat ovat pienet. Tietenkin nuo sairauspäivärahat ovat yrittäjänä mielenkiintoinen juttu –  niitä varmaan harva saa. Palkansaaja saa olla töistä poissa ja palkka juoksee, mutta yrittäjän pitää ensin sairastaa pari päivää omaan piikkiin ja vasta sen jälkeen voi saada korvausta – mikäli on tajunnut käydä lääkärissä hakemassa todistuksen heti ensimmäisenä sairauspäivänä.

Itse en ole matkani varrella törmännyt yrittäjän mihinkään valtaviin epäkohtiin, jotka vaikeuttaisivat yritystoimintaa. Ainoastaan ehkä asenneongelmiin välillä törmää. Välillä tuntuu siltä, että yrittäjiä pidetään helposti huijareina, epäluotettavina ihmisinä tai jotain. Tai sitten yrittäjiä pidetään säälittävinä olioina – mikä ei ole yhtään sen parempi vaihtoehto.

Toisaalta ehkä yrittäjät ovat tuohon säälittelyyn itse syypäitä. Mitäs valittelevat aina olojaan ja kitisevät. Tuntuu, että suurin osa yrittäjistä on sitä mieltä, että verojen maksu Suomeen on hullujen hommaa, eikä verorahoja pitäisi ainakaan heiltä pyytää. Itse koen vähän harmittavana sen, että julkisuudessa olevat yrittäjät vain nurisevat ja vaativat jatkuvasti lisää verohelpotuksia ja tukia. En usko, että kaikki yrittäjät ovat samaa mieltä. On myös iloisia veronmaksajia. Ainakin minä kannatan verotusta ja koen, että verorahoille on käyttöä ja niillä saadaan paljon tarpeellista aikaiseksi yhteiskunnassa.

Mitä muuta olen vuoden varrella oppinut? Että aktiivisuus kannattaa aina. Että epävarmuutta oppii sietämään. Että henkilökohtaiset kontaktit ovat kaiken a ja o. Että sinnikkyys palkitaan. Että voisin ihan hyvin kuvitella jatkavani yrittäjänä vaikka koko loppuelämäni. Että mikään ei ole silti varmaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

© 2020 Narratiivi

Theme by Anders NorenUp ↑