Yrittäjyydestä, somesta ja kirjoittamisen tuskasta

Olen työskennellyt nyt kolme vuotta yrittäjänä. Aika on kulunut käsittämättömän nopeasti. Ehkä se on vanhenemisen merkki. Tässä jälleen välitilinpäätös elämästä yrittäjänä. Näistä taitaa tulla tapa. Seuraavassa hajanaisia ajatuksia.

Olen elämääni aika lailla tyytyväinen. En tavoittele yrittäjänä kuuta taivaalta, isoja tuloja ja valtavaa menestystä, kasvua ja pöhinää. Olen tyytyväinen tähän hiljaiseloon ja rauhalliseen kirjoitustyöhön omassa työhuoneessani. Siihen, että päivällä voin välillä rapsuttaa koiraa, katsoa lintulaudan elämää ja pitää taukojumppia J. Karjalaisen Et Ole Yksin -levyn tahdissa. Tai kuunnella Apulannan Valot pimeyksien reunalla ja laulaa mukana.

Olen kiitollinen siitä, että töitä on riittänyt. Olen saanut jälleen viime vuonnakin perehtyä mielenkiintoisiin tiedeaiheisiin ja tehdä monenlaisia juttuja. Lisäksi olen saanut työstää omaa kirjaprojektia. Tosin se on herättänyt myös tuskaa. Tuskaa siitä, että tuleekohan tästä milloinkaan haaveilemani hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Mottoni kun on: On turha kirjoittaa sellaista tekstiä, jota kukaan ei jaksa lukea. Olen joutunut kirjan kirjoitusprosessin varrella vakavissani miettimään, osaanko lainkaan kirjoittaa.

Vaikka olen kirjoittanut työkseni jo monta vuotta, aluksi tuntui, että menin aina kirjaa kirjoittaessani kuin lukkoon. Lopputuloksena oli huonoa ja tylsää tekstiä. Samalla tavoin kuin olisin jännittänyt jotain esiintymistä. Lisäksi tuntui orvolta, kun ketään ei kiinnosta. Olen tottunut siihen, että lehtijuttuja tehdessäni voin kommunikoida suunnitelmistani lehden toimituksen kanssa. Lisäksi usein lehdestä saa kollegoilta mukavia taputuksia olalle, kannustavaa palautetta. Se antaa valtavasti energiaa.

Nyt olen onneksi ehkä päässyt jo pahimman yli – muutaman kerran koko kirjan ideaa jo melko radikaalisti muutettuani. Alkaa olla jo valoa pimeyksien reunoilla. Kirjassa on jo joitain osioita, joihin alan olla tyytyväinen. Se on saavutus. Sinnikkyyttä tämä projekti kyllä vaatii. Mutta eiköhän se vielä siitä. Toivottavasti.

 

Olen syyskuusta lähtien ollut melko epäaktiivinen Facebookissa ja muutoinkin somessa – tosin en ole koskaan edes oikein jaksanut aktivoitua Twitterissä tai muussa sellaisessa. Olen käyttänyt viime aikoina Facebookia lähinnä oman hännän nostamiseen ja mainostarkoituksiin, yrittäjä kun olen.

Jotenkin hyydyin koko systeemiin, jatkuvaan seuraamiseen. Tuntui siltä, että liian iso osa elämästä alkoi kulua toisten elämän seuraamiseen. Ja kun oli aktiivinen, tuli itselle myös tunne, että oli myös pakko olla aktiivinen, joka päivä. Oli pakko olla paikalla ja tykätä kaikkien hyvistä kommenteista.

Minulle tuli tykkäämisahdistus. Facebookin seuraamisesta tuli taakka ja velvollisuus, vaikka todellisuudessahan kukaan ei tietenkään tsekkaile, olenko sattumoisin juuri minä tykännyt hänen päivityksistään.

Toisaalta huomasin, että etenkin kirjaa kirjoittaessani Facebook syö luovuuttani, ei lisää inspiraatiota. Joillain se varmaan vaikuttaa positiivisesti työskentelyyn, mutta minulta se vei energiaa. Pahinta oli, että välillä päivityksissä saattoi olla jotain kuohuttavaa, vaikka uutisista poimittua. Silloin töihin keskittymisestä tuli entistä vaikeampaa. Siksi päätin vähentää Facebookin seuraamista. Nyt seuraan silloin tällöin, kun huvittaa. Ja tykkään vähemmän enkä ota siitä paineita, vaikka ystävät ovatkin minulle rakkaita.

Olen analysoinut itseäni myös muutoin ja rauhoittanut päiväajan työntekoon. Koska somen ohella esimerkiksi uutisten seuraaminen saattaa viedä aikaa päivällä, kuohuttaa ja heikentää työtehoa, lähtökohtani on, että en enää lue uutisia kuin korkeintaan ruokatauolla. Aamuisin tietysti luen päivän Hesarin ja iltaisinkin usein käyn katsomassa uutiset. Se on enemmän kuin riittävästi. Varsinkin terrori-iskujen ja muiden aikaan suojelen itseäni, jätän uutismässäilyn sikseen ja luen vain pääuutiset.

 

Kolmen vuoden kokemuksen pohjalta en voi suositella kaikille yrittäjiksi ryhtymistä, mutta en myöskään halua antaa sellaista kuvaa, että yrittäjäksi ryhtyminen olisi jotenkin ylivoimaisen vaikeaa. Kyllä siitä normaali fiksu ihminen selviää ja neuvoja saa kysymällä.  Toki pitää olla myös tiedossa, mistä niitä tuloja yrittäjänä alkaa kalastella. Ja miten todennäköistä on, että niillä tuloilla pystyy elämään.

Jos haluaa hakea starttirahaa, mikä tietysti useimmiten kannattaa, pitää aivan ensiksi tehdä liiketoimintasuunnitelma ja olla yhteydessä TE-palveluihin.  Sitä ennen ei saa perustaa yritystä, sillä muutoin ei voi saada starttirahaa. Sinänsä varsinainen yrityksen perustaminen on toimenpiteenä on helppo: vain perustamisilmoituksen toimittaminen viranomaisille ja maksu (ohjeita).

Kirjanpidon voi ostaa ulkopuolelta, jos ei halua käyttää energiaa siihen perehtymiseen. Itse maksan mielihyvin kirjanpitäjälle siitä, että voin säästää oman aikani varsinaiseen työhöni, kirjoittamiseen. Lisäksi hän tietää paremmin, mitä vähennyksiä kannattaa tehdä ja niin edelleen. Teen itse ainoastaan laskutuksen.

Eipä siinä sitten oikeastaan muuta paperihommaa olekaan, kuin että laskuttaa ja toimittaa kuitit kuukausittain kirjanpitäjälle. Lisäksi pitää tietenkin huolehtia eläkemaksu, YEL, jonka suuruuden voi itse määrätä.  Mitä suuremmaksi työtulon laittaa, sitä enemmän joutuu maksamaan (täällä laskuri) – joka tapauksessa useita tuhansia euroja vuodessa. Itse maksan ison könttäsumman aina tammikuussa, yhdellä kertaa, sillä muutoin joutuu maksamaan päälle korkoja. Toisaalta työtulo kannattaa mielestäni laittaa riittävän suureksi, lähelle ansiotasoaan, sillä se vaikuttaa suoraan myös sairauspäivärahan suuruuteen. Eli jos yrittäjä sairastuu, hän voi saada kolmen päivän karenssin jälkeen (jos käy ensimmäisenä päivänä lääkärissä ja saa sairauslomaa) Kelalta sairauspäivärahaa. Kannattaa miettiä sitäkin, että miten selviää, jos vaikka sairastuu vakavasti ja alimitoitetun työtulon vuoksi saa vain minimisairauspäivärahaa.

Työttömyysturvaan sen sijaan en omalta osaltani ole satsannut millään tavoin. Yrittäjänä ei voi olla normaalin työntekijöiden työttömyyskassan jäsen, mutta on myös olemassa yrittäjien oma työttömyyskassa (SYT). Aluksi liityin siihen, mutta erosin. En usko, että työttömäksi jääminen on minulle vaihtoehto – teen ennemmin vaikka mitä hanttihommia. Toisaalta en myöskään usko, että freelancer-toimittaja voisi koskaan työvoimaviranomaisten tulkinnan mukaan olla työtön – varsinkin jos hänellä on aiemmin ollut yritys.

Yrittäjänä työskentely on huomattavasti helpompaa, mikäli toinen perheessä saa tavallista kuukausipalkkaa, kuten meillä. Haasteena nimittäin on, että vaikka menisi hyvin ja töitä riittäisi kivasti, rahaa yrittäjän tilille tulee hyvin epäsäännöllisesti. Minulla on esimerkiksi ollut muutamia isoja projekteja, joista olen voinut laskuttaa vasta puolen vuoden kuluttua työn aloittamisesta. Toki sivussa on ollut samaan aikaan pienempiä töitä, joista on tullut hieman tuloja, mutta onhan iso tulojen vaihtelu haastavaa asuntolainojen ja muiden kuukausittaisten menojen kannalta. Näin kolmen vuoden aikana olen pyrkinyt tasoittamaan tätä ilmiötä pitämällä yrityksen tilillä puskurirahastoa, jotta pystyn siirtämään käyttötilille säännöllisemmin rahaa.

Mielenkiinnolla seurailen, millaisia kokemuksia perustulosta saadaan. Ainakin joku kokeiluun päässyt jo kommentoi, että voisi nyt jälleen ryhtyä tekemään pienimuotoista yritystoimintaa. Hän oli aikoinaan lopettanut yritystoiminnan ja jäänyt työttömäksi.  Varmaan perustulo voisi helpottaa monien epätyypillisissä työsuhteissa ja pätkätöissä olevien elämää, kun ei tarvitsisi jatkuvasti vääntää kättä työvoimaviranomaisten kanssa. Mielestäni työnteon pitäisi aina olla kannattavaa, mutta nykyisellään tuntuu, että se ei aina sitä ole. Nähtäväksi jää.