Neljättä kuukautta yrittäjänä. Not bad at all. Töitä on nyt riittänyt kivasti, välillä vähän liikaakin. Ongelmana on, että näin yrittäjänä ei oikein haluaisi kieltäytyä mistään (kun voi olla, ettei pyydetä enää toista kertaa) – vaikka on ollut jo pakko. Lienee aika tyypillistä, että hommat kasautuvat: tiettyinä aikoina on paljon tarjolla, toisina aikoina vähemmän.
Sanoisin, että tällaista tämä työ varmaan on parhaimmillaan. Kiinnostavia projekteja, ihanan pitkiä, perusteellisia juttuja. Tämä on juuri sitä, mitä haluankin.
Entä rahallisesti? No, ei tässä varsinaisesti rikastumaan pääse, mutta toimeen tulee. Niinhän se on, että päänahan myynnillä harva rikastuu – varsinkin kun on vain tämä yksi päänahka. Eläkemaksut aion maksaa riittävän korkeina, sillä en halua kituutella vanhuudessa – ja ne haukkaavatkin sitten melkoisen osan elannosta (Lue aiheesta esimerkiksi Päivi Ängeslevän kirjoitus Journalistista).
Muutoin olen suorastaan yllättynyt, miten hyvin minulle sopii tämä kotona työskentely. On ihana rauha päivisin syventyä kirjoittamaan, suorastaan ylellistä. Yläkerran ikkunasta näkyvät linnut, puut, taivas, aurinko. En ole oikeastaan kaivannut työpaikan menoa ja meininkiä, sillä haluan vain kirjoittaa. Yksinäisyys ei ole vaivannut. Olen saanut ihan riittävästi tehdä haastatteluja ja tavata ihmisiä – en ole vielä mökkihöperöitynyt. Tällä hetkellä tämä järjestely sopii vallan hyvin myös perheen kannalta.
On ollut kiva, kun on monenlaista projektia, aiheita laidasta laitaan, erilaisiin lehtiin. Lisäksi ohessa on ollut kiinnostava historiikkiprojekti – niitä tekisin mielelläni jatkossakin.
Olen huomannut, että itse asiassa olen vähän liiankin ankara pomo itselleni. Välillä olen tehnyt töitä yhteentoista asti illalla – ja myös viikonloppuisin. Ja myös kipeänä, kuten tällä viikolla flunssassa. Varmaan tulisi työsuojelurikkomuksesta syyte tällaiselle pomolle.
Hieman huvitti tuossa flunssassa ollessani, että kylläpä se vain kummasti vähentäisi palkkatyössä olevienkin sairauslomia, jos olisi samanlainen kolmen päivän omavastuuaika kuin yrittäjillä. Ja pitäisi olla vielä lääkärintodistus. Jäisi poteminen vähään.
Asiasta toiseen. Verkossa on nyt ollut kirjoituksia, joissa on varoitettu freelancer-toimittajia rutisemasta blogeissaan tai somessa. Ettei vaan saa ruikuttajan mainetta. Se vähän huvittaa. Eikö freelancer olekaan vapaa? Palkkatyössä pitää pitää suu supussa, jotta ei lennä pellolle seuraavissa yt-neuvotteluissa. Kamoon, kyllä sitä nyt sentään jotain erityisoikeuksia sentään vapaalle yrittäjälle myöntää – rutinaoikeus. Sananvapauden taistelijoitahan tässä ollaan, eikös niin. Mikään ei ole tässä maailmassa ikinä muuttunut, ellei epäkohtia ole tuotu esiin.
Onhan se kiva toki aina tuoda niitä hyviä puolia esiin asiassa kun asiassa, mutta ei silti koko ajan tarvitse hymyillä. Minua ainakin kyllästyttää se, että kaikilla menee nykyisin aina niin älyttömän hyvin. Se on yhtä totta kuin valhe. Elämä on rosoista – ja juuri se tekee siitä elämisen arvoista. No hups, jopas meni filosofiseksi.