Pitkästä aikaa löytyi energiaa bloggaamiseen. Kaksi muuttoa vuoden sisällä on viisihenkiselle perheelle paljon. Sanoisin, että liikaa. Ensimmäinen muutto oli vuodenvaihteen tienoilla Espoosta Jyväskylään, nyt syyskuussa oli toinen muutto kaupungin sisällä.
Yhtä tuskaa tämän tavaramäärän kanssa! Jälleen muuton yhteydessä lähti useampi jätesäkillinen tavaraa kirpparille ja kaatopaikalle. Onneksi nyt näyttää siltä, että ihan pian ei ole tiedossa uutta muuttoa – nyt on ikioma koti.
Edelleen nurkissa on pahvilaatikoita, jotka pitäisi tyhjentää. Nyt ei enää innosta. Toisaalta jos kyseiset tavarat ovat olleet jo yli kuukauden paketissa, joten ehkä ne voivat olla kauemminkin. Vai ovatkohan ne edes tarpeellisia?
Pitäisi paklata, pitäisi maalata, pitäisi laittaa listoja, tehdä pihatöitä, järjestää kaappeja…tekemistä on loppumaton lista. Toisaalta on helpotus, että arkipäivisin on täysin erilaista hommaa, kun saan kirjoittaa.
Yrittäjyys on edelleen, näin 9 kuukauden kokemuksella, tuntunut hyvältä ratkaisulta. Itsenäinen työ sopii minulle. On hienoa, kun voi aikatauluttaa itse hommansa. Toki välillä on silti kiire – mutta pieni kiire on myös hyvästä. Jos kattilassa ei ole painetta, valmista tulee hitaammin. (Käytän muuten painekattilaa lähes joka päivä ruoanvalmistuksessa, sillä se nopeuttaa huomattavasti esimerkiksi perunoiden kypsentämistä…)
Sen olen tässä yrittäjänurani alkuvaiheessa huomannut, että yrittäjyys nähdään, ainakin tällä alalla, melko negatiivisessa valossa. Puhutaan lähinnä pakkoyrittäjyydestä, freelancereiden huonoista palkoista ja heikoista tulevaisuudennäkymistä. Itse koen nuo puheet vähän turhana pelotteluna ja latistamisena. En minä ainakaan mitään sääliä kaipaa. Olen tyytyväinen elämääni. Sanon kyllä, jos tilanne muuttuu.
Yksi ilonaihe on se, että olen aloittanut kouluttajan urani pitämällä tieteen popularisoinnin kurssin fyysikoille. Se on tuonut kivaa vaihtelua yksinäiseen puurtamiseen. Kurssi sisälsi kolme luentoa ja harjoitustyön, josta annan henkilökohtaisen palautteen. On ollut oikein innostavaa viedä popularisoinnin ilosanomaa tutkijoille. Moni kertoi hyötyneensä kurssista – sain kurssilaisilta hyvää ja kannustavaa palautetta sekä arvokkaita parannusehdotuksia.
Toinen ilonaihe liittyy uuden kirjan julkistamiseen. Marraskuussa Nanotiedepäivillä julkaistaan toimittamani / kirjoittamani Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskuksen historiikki. Sen myötä sain tehdä lukuisia mielenkiintoisia tutkijahaastatteluja ja kuulin kivoja tarinoita matkan varrelta. Kirja ei ole mikään kuiva historiikki, vaan elämänmakuinen kertomus siitä, miten sattumilla ja hyvillä päätöksillä syntyi uutta ja arvokasta yhteistyötä – sekä valmistui iso rakennus nanotieteilijöiden käyttöön.
Surunaihe sen sijaan on valon väheneminen – en ole syksyihmisiä. Toisaalta onneksi kirkasvalolamput on keksitty. Meillä valo on aamupalakäytössä. Sen ääressä on mukava lukea Hesaria ja Keskisuomalaista – näin jyväskyläläistyneenä aamuhetki kestää pidempään kun on kaksi lehteä. Mikäs sen mukavampaa!
Loppuun lempielämänviisauteni, by Risto Rasa: ”Aina ei voi mennä niinkuin pääskysellä, joka lentää suu ammollaan hyönteisessä ilmassa.”