Täytyypä tähän linkata pari hyvää Hesarissa julkaistua kolumnia. Molemmissa on hyvää pohdintaa.
Tänään Jani Kaaro kirjoitti esseessään Taloudesta on tullut ainoa kurkistusreikämme todellisuuteen oivallisesti siitä, miten meillä on nykyisin Suomessa vain yksi tarina, talouden tarina. Kaikki muu on alisteista sille.
Elokuussa puolestaan julkaistiin Lari Malmbergin erinomainen kirjoitus Vajaa älymystö. Siinä kummastellaan sitä, miksi sivistyneinä pidetään sellaisia ihmisiä, jotka ovat lukeneet Foucaultia ja David Foster Wallacea, mutta kvanttimekaniikasta ei tarvitse ymmärtää hölkäsen pöläystä.
Jälkimmäistä asiaa olen Malmbergin tavoin jo pitkään ihmetellyt: miksi sivistyneisyyttä mitataan ainoastaan humanististen tieteiden kautta? Mielestäni (näin mikrobiologina) paljon olennaisempaa olisi monessa tapauksessa tietää vaikkapa tautimekanismeista tai ruokamyrkytyksistä.
Uskon ilmiön johtuvan siitä, että suurin osa toimittajista on humanisteja. Monet heistä tuntuvat kuvittelevan, ettei luonnontiede kiinnosta suurta yleisöä. Kannattaisi kuitenkin vähän tarkastella väestöjakaumaa: meillä on hyvin paljon insinöörejä ja luonnontieteiden alan tutkijoita. Aivan varmasti hyvin kirjoitettu tekniikka-/tiedejuttu uppoaa lukijoihin.
Tietenkin sekin vaikuttaa, että humanistitoimittajan on helpompi tarttua humanistisiin aiheisiin. Luonnontieteisiin on vaikeampi uppoutua – varsinkin, jos ei edes ole itse niistä kiinnostunut.