Bloginpito on jäänyt muiden kirjoitushommien alle. Ehkä se osoittaa, että töitä on ollut riittämiin. Meneillään on lehtijuttujen lisäksi myös isohko kirjaprojekti, joka sekin on välillä jäänyt muiden deadlinejen vuoksi taustalle.

Nyt on jo kaksi ja puoli vuotta yrittäjyyttä takana. Edelleen koen, että tämä on minulle se paras vaihtoehto. Kirjoittaminen innostaa edelleen ja yksin ollessani voin keskittyä siihen täydellä teholla ilman keskeytyksiä – joskus laitan puhelimen äänettömälle ja tietokoneesta kaikki maili-ilmoitukset pois, jolloin mikään ei häiritse flowta. Harvemmin nykyisin kukaan tulee soittamaan ovikelloa.

Vaikka ihan kivasti menee, ei tämä yritykseni mikään kasvuyritys ole – ei tarvitse kadehtia siis. Minulla on vain rajattu määrä aikaa, eikä sitä saa mistään lisää. Ehdin tekemään kirjoituksia vain tietyn määrän, that’s it. Mihinkään isoon tuottavuusloikkaan ei ole mahdollisuuksia.

Edelleen maistelen suussani sanaa ”yrittäjä”, eikä se oikein sovi sinne. Tuntuu oudolta kuulua Suomen yrittäjiin ja ”yritysskeneen”, jossa puhutaan lähinnä siitä, miten pk-yritykset pelastavat Suomen. Yksinyrittäjät/ammatinharjoittajat, joita suurin osa yrityksistä on, eivät kyllä pelasta mitään muuta kuin lähinnä itsensä. En usko, että suomalaisten ryhtyminen sankoin joukoin yksinyrittäjiksi muuttaa yhtään mitään. En myöskään usko, että yrittäjyys sopii kaikille.

On itse asiassa täysin tuhoon tuomittu ajatus, että näin yksinyrittäjänä/ammatinharjoittajana palkkaisin jonkun. Ensinnäkin, jos hommaisin jonkun töihin, sivukulut eläkemaksuineen olisivat niin isot, että käytännössä palkkaamani ihmisen pitäisi olla superihminen, aina terve ja lisäksi minulla pitäisi olla mahdollisuus lomauttaa hänet aina tarpeen tullen. Tuo työntekijä, jonka palkkaisin, saisi huomattavasti minua paremmat etuudet ja tulisi varmaankin kokonaisuudessa kalliimmaksi työntekijäksi kuin minä itse. Häntä koskisivat työntekijän työaikasäädökset, vuosilomat, työterveyshuolto, eläkemaksut, sairauslomat ja vanhempainvapaat. Lisäksi minusta tulisi pahis ja riistäjä, kun siirtyisin ”työnantajaleiriin”. Olisi toki eri asia, jos yritykseni myisi jotain tavaraa – silloin ehkä myyjän palkkaaminen saattaisi olla kannattavaa. Epäilen kuitenkin, ettei suurin osa yksityisyrityksistä tule ikinä palkkaamaan ketään ja tällaisten yritysten työllistämisvaikutus on mitätön.

Toisaalta mielessäni on kyllä pyörinyt sellainenkin ajatus, että olisipa mielenkiintoista yrittää myydä jotain (tavaraa). Nyt kun olisi yritys valmiina, jos vain vielä keksisi jonkun hyvän ja mielenkiintoisen myytävän asian. Vielä ei ole tullut sellaista vastaan, joten pitää vielä mutustella ideoita. Pitänee järjestää jossain vaiheessa yrityksessä ideariihi asian tiimoilta…:).

Oikeastaan hienointa yrittäjyydessä on se, että voi ajan myötä muuttaa toimenkuvaansa, askel kerrallaan, haluamaansa suuntaan. Tuntuu siltä, ja niin haluan myös ajatella, että maailman on täysin avoin. Perushomma pyörii, ja tästä voin edetä suuntaan jos toiseenkin. Tällainen ajatus pitää virkeänä ja innostuneena. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavan oven takaa avautuu.

Olen aina ollut sellainen, että innostun uusista asioista. Siksi toimittajantyö sopii hyvin minulle. On hienoa saada ottaa selvää uusista aloista, kaivella tietoa, oppia uutta. Usein uppoudun aiheeseen hyvin syvälle, enkä malttaisi lainkaan lopettaa. Kaiken kukkuraksi saan haastatella alojensa erityisasiantuntijoita ja muitakin todella mielenkiintoisia ihmisiä.

Olen huomannut, että tämä uusista asioista innostuminen pätee myös yrittämiseen: on piristävää tehdä täysin erilaisia juttuja täysin erilaisiin lehtiin – ja parasta on, kun tulee kaikenlaisten kirjoitushommien oheen vielä kirjaprojekteja ja koulutusta sun muuta. Mitä enemmän erilaista, sitä parempi. Heittäkää vain uusia haasteita kehiin, olen valmis!