Tänä vuonna lääketieteen Nobelin palkinnon saivat loistutkijat, jotka ovat kehittäneet hoitoja trooppisiin tauteihin.  Tämä on mielestäni hyvä veto ja selkeä kannanotto: valtaosa lääkekehityksestä kohdistuu länsimaissa yleisiin tauteihin, etenkin syöpiin. Nobelin palkinto tuo hyvin huomiota tärkeälle asialle.

Mitään ihmelääkkeitä Nobelin palkinnon kehittäjien löytämät yhdisteet eivät sinänsä ole. Ivermektiini on tärkeä lääke loishäädössä ja on saanut paljon hyvää aikaiseksi, mutta esimerkiksi jokisokeudessa se ei suoraan tapa eläviä aikuisia matoja. Se ainoastaan heikentää niitä ja estää lisääntymistä. Siksi sitä joudutaan antamaan potilaalle vuosittain, monien vuosien ajan. Toisaalta lääke on auttanut jo miljoonia taudista kärsiviä ja estänyt sokeutumisia.

Toinen nobelistien kehittämä lääke, artemisiini, on suunnattu malarialoista vastaan, mutta ei ole mikään ihmelääke sekään. Toimii parhaiten yhdistelmälääkkeenä jonkun toisen lääkkeen kanssa. Vaikka se oli parannus malarian hoitoon, uusia tehokkaampia lääkkeitä toivotaan yhä. Ehkä se onkin tämän vuoden lääketieteen Nobelin palkinnon tavoite: saada tutkijat kiinnostumaan harvinaisemmistakin sairauksista. Palkinto on kunnianosoitus niille, jotka ovat omistaneet elämänsä noiden kehitysmaissa jylläävien tautien tutkimiseen. Hyvä niin.