Kiitos Supercellin pojat ja kollegat!

Väitän, että yksikään verotilastojen kärkisijoilla olevista ihmisistä ei enää tee työtään rahan vuoksi. Ei ole tehnyt enää pitkään aikaan. Jossain tietyssä pisteessä rahasta tulee yksinomaan pelinappuloita, arvostuksen mitta. Sen merkitys on ihan toinen kuin niille ihmisille, joille raha tarkoittaa parempaa ruokaa, isompaa asuntoa tai uudempaa autoa.

Siinä vaiheessa kun rahaa on tietty kriittinen määrä – eli ihminen on riittävän rikas materialistisessa mielessä eli periaatteessa voi hankkia tarvitsemansa jutut – voisi ajatella, että motivaatio hankkia lisää rahaa vähenee. Näin ei kuitenkaan käy. Siihen on useita syitä.

Ensinnäkin ihminen vertaa tilannettaan aina ylöspäin, ei koskaan alaspäin. Eli ei rikas ihminen useimmiten vertaa tulojaan köyhään, vaan itseään rikkaampaan ja paremmassa asemassa olevaan. Lisäksi hän useimmiten haluaa aina seurustella itseään ylempiarvoisten, ei alempiarvoisten, kanssa. Ja raha on se voima, joka vie ylöspäin.

Uskon, että tämä on ihan evolutiivinen asia, sisäänrakennettu ominaisuus meissä ihmisissä. Se on näkynyt historiallisestikin kautta aikojen. Menestyneiden seura kiinnostaa meitä – ja nykyaikana menestystä mitataan yhä useammin rahassa tai esimerkiksi siinä, miten hyvin on saanut firmansa/johtamansa firman menestymään.

Koskapa siis haluamme mieluusti aina kuulua porukkaan, jossa on meitä rikkaampia ja menestyneempiä, haluamme rikastua yhä lisää, eikä monilla meistä se halu kuole koskaan. Mikään ei riitä. Väitän, että verotietojen julkistaminen on vain vuosikausia ruokkinut tätä. Kukapa niistä tilastoista voisi olla kiinnostuneempi, kuin eliitti itse? Sieltähän näkee suoraan, miten paljon kamu on saanut rahaa. En usko, että tavallista tallaajaa kiinnostaa yhtä paljon jonkun melko tuntemattoman yrityspomon tulot. Ainakin minä itse olisin, jos ihan rehellisiä ollaan, paljon kiinnostuneempi tirkistelemään, mitä omat kollegani tienaavat. Vaikka rikkaat itse toki ääneen kauhistelevat noiden verotilastojen julkistamista, kansan kateutta ja tirkistelynhalua, onhan listalle pääsy samalla tietynlainen palkinto tehdystä työstä. Näkevät muutkin, miten hyvin minulla menee.

Isompi ongelma kuin verotietojen julkistaminen on kuitenkin ollut viime aikoina se, että verosuunnittelusta on tullut menestyneen liikemiehen mitta. Eli jotenkin on muuttunut automaatioksi, että kaikki huippurikkaat ihmiset verokikkailun ja veroparatiisien avulla minimoivat veronsa. Se on luonnollista. On tullut asenne, että tyhmähän se liikemies on, joka ei verotaakkaansa minimoi. Eli verosuunnittelusta on tullut yksi menestyksen mitta. Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Huomaan itsekin näin aloittavana yrittäjänä miettiväni sitä, olisiko sittenkin pitänyt perustaa osakeyhtiö – silloin olisi ehkä voinut olla enemmän vähennettävää.

Rikkaiden verokikkailu laillisuudestaan huolimatta on siksi turmiollista, että se rapauttaa koko kansan moraalia. Sillä on ollut siihen iso vaikutus. Nykyisin yleinen asenne on: tyhmä maksaa ”liikaa” veroja.

Kaiken tämän vuoksi olen onnellinen Supercellin pojista. Mielelläni annan heidän harteilleen sankarin viitan. En ainoastaan siksi, että he ovat maksaneet valtavan määrän veroja – vaan siksi, että he ovat iloisia veronmaksajia, halunneet maksaa veronsa kikkailematta ja Suomeen. Listoilla on kyllä muitakin ihan hyviä veronmaksajia, mutta useimmat heistä eivät todellakaan maksa verojaan iloisin mielin, vaan nuristen. Oikeastaan Supercellin omistajat ansaitsisivat mitalin siitä, miten ovat muokaneet/muokkaavat suomalaista ilmapiiriä. He ovat verojen lisäksi tuoneet tänne hyväntekeväisyyskulttuuria, viimeksi mm. lahjoittamalla Turun kaupungille 600 000 euroa nuorisoprojektiin.

Toisen mitalin antaisin kollegoilleni, toimittajille, jotka ovat nyt ryhtyneet kaivamaan ja tuomaan näyttävästi esiin niitä todella tärkeitä tilastoja: tietoja parhaista veronmaksajista ja eniten veroja maksaneista yrityksistä. On nimittäin Suomen valtiontalouden kannalta vaarallista, jos jatkossakin menestyksen mittana pidetään vain sitä, miten hyvin ihminen tai yritys on pystynyt tahkoamaan rahaa ja kiertämään veronsa.

Olisi hienoa, jos Suomessakin rikkaiden keskuudessa menestyksen mitta muuttuisi. Entä jos tulevaisuudessa varakkaat kilpailisivat keskenään siitä, miten paljon maksavat veroja? Tai vaikkapa Yhdysvaltalaiseen tapaan kilpailisivat siitä, kuka lahjoittaa eniten rahaa hyväntekeväisyyteen? Se olisi paljon nykyistä terveempi suuntaus.