Kallisarvoista aikaa

Tasan ei käy ajan lahjat. Nuorena ja opiskeluiässä aikaa on paljon – ehtii harrastaa, tavata kavereita ja viettää iltaa. Ei vielä huolta huomisesta, ei asuntolainoja ja krempatkin ovat vielä vähissä.
Sen jälkeen alkaa aika vähentyä: työ, asuntolaina, ensimmäinen lapsi, toinen lapsi, isompi asuntolaina, kolmas lapsi, koira. Eräänä päivänä sitä yhtäkkiä tajuaa, mitä tarkoittavat ”ruuhkavuodet”.
Muistan hyvin, että ollessani kotona kahden ensimmäisen lapseni kanssa ihmettelin, kuinka joku voi puhua ruuhkavuosista. Ei silloin elämä tuntunut vielä mitenkään kiireiseltä: lapset olivat pieniä, ei ollut harrastuksia ja kaiken lisäksi olin kotona. Ajattelin, että kummallisen helpoltahan tämä tuntuu, jos nämä ovat ne kuuluisat ruuhkavuodet – eivät ne olleet.
Sanoisin, että nyt elän keskellä ruuhkavuosia. Sen tietää siitä, että hoitamattomia perheeseen liittyviä ”akuutteja” asioita on jatkuvasti ainakin viisi – pitäisi viedä pyörä huoltoon, hankkia kevätjuhliin esikoiselle kengät, hommata futisvarusteita nuorimmaiselle ja housut keskimmäiselle, leipoa myyjäisiin, maksaa leirikoulurahaa esikoisen luokan tilille ja etsiä kaikkien kesäkengät muuton jäljiltä.
Aika on ihan oikeasti kortilla. Tyypillinen päivärytmi: töiden jälkeen puoli viiden maissa nuorimmainen hoidosta kotiin. Kotona noin 16.40. Välittömästi ruoka valmiiksi (vähintään toisella vanhemmista lapsista on harrastus, jonka vuoksi ruoka pitäisi olla oikeastaan jo valmista). Pikainen ruoanlaitto, syöminen (tyypillisesti 17.30-18 välillä), kuskaus harrastukseen tai haku harrastuksesta. Klo 18-19.30 välillä tyypillisesti jotain kuskauksia tai käynti kaupassa, ehkä myös koiran ulkoilutusta. Klo 19.30 iltapala (ainakin nuorimmaisella) sen jälkeen iltatoimet ja lapset nukkumaan klo 21. Sitä ennen on sovittu seuraavan päivän ohjelma eli ketä pitää kuskata koska ja minne.
Viikonloppuisin on myös ohjelmaa, lasten harrastuksia, mökillä käyntiä, synttärikutsuja, reissuja.
Oikeasti tämä aika on varmasti juuri sitä, mitä jälkikäteen muistelen kultaisimpana aikana. Täyttä elämää – mutta silti välillä mietin, miten kätevää olisi jos tätä voisi jakaa vähän laajemmalle ajanjaksolle.
Varmasti sitten yhtäkkiä on outo tunne, kun meno ja meininki hiljenee. Toisaalta ehkä siinä vaiheessa jälleen ehtii nähdä niitä kavereitakin – jos vain ovat vielä tämän heikon yhteydenpidon jälkeen jäljellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *