Ihanat maisemat

Jyväskylä on todella kaunis kaupunki! Näin kesällä sen huomaa erityisesti: täällä on hienoja vanhoja asuinalueita, rintamamiestalorivistöjä ja vehreitä puistoja. Ja järviä – joka puolella.

Väitän, että suuri osa Suomen kaupungeista on melko rumia. Useimpien keskustoissa on kamalia laatikkotaloja ja epämääräinen, monenkirjava joukko erilaisia rakennuksia. Jyväskylässä on monin paikoin osattu vaalia kauniita vanhoja taloja. Täältä löytyy vielä historiaa.

Täytyy todeta, että olen vasta muuton jälkeen todella huomannut, mikä merkitys on asuinympäristöllä. Toki Espoossakin asuimme sangen kivalla alueella, mutta tuntuu siltä, että täällä Jyväskylässä rauhallinen ympäristö tekee myös rauhallisen mielen. Elämä on leppoisampaa kuin ihmisiä on vähemmän, liikennettä on vähemmän ja on enemmän tilaa hengittää. Tuntuu siltä, että stressitasokin pysyy paremmin matalana.

Toki tähän olotilaan vaikuttaa myös se, että työskentelen kotona – ei ole stressiä töihin lähtemisestä. Vaikka mitenkään kiireetöntä elämä ei ole – töitä on välillä stressattavaksi asti – tuntuu siltä, että olen kuitenkin enemmän ”oman elämäni herra”. Se on mahtava tunne. Hieman tuntuu siltä, kuin pääsisi maistamaan akateemista vapautta jälleen.

Tässä ympäristössä tuntee itsensä helposti vapaaksi.

IMG_0167 IMG_0175 IMG_0141 IMG_0132