Kesälukemista

12.07.2015

Jälleen kesäloman kunniaksi muutamia lukukokemuksiani. Vastikään luin Annakaisa Iivarin poliittisen satiirin ”tyttöministeri”. Vaikka tarina oli luonnollisestikin osin yliampuva, tuli tunne, että totta toinen puoli. Eli varmaan aika paljon tuollaista suhmurointia siellä politiikan kulisseissa tapahtuu. Kirjoittaja on sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies, joten sikäli varmasti tietoa politiikan arjesta löytyy. Kiinnostava ja helppolukuinen kirja.

Kirjastosta käsiini osui myös Alice Munron novellikokoelma ”Liian paljon onnea”. Ja varmasti tuon innoittamana lainaan muitakin kyseisen kirjailijan teoksia (en ole aiemmin lukenut niitä). Munron tarinat ovat mielenkiintoisia ja ihmiskuvaukset aidon oloisia, vaikka ihmisille tapahtuukin kaikenlaista kamalaa.  Tarinat saavat miettimään ihmisluontoa ja erilaisia elämänkohtaloita.

 

Dekkareita ja vähän muutakin

19.07.2013

Kesälomalla on hyvä aika aloittaa uudelleen kirjapäiväkirja. Tänä kesänä olen lukenut tähän mennessä lähinnä dekkareita.

Tuttu suositteli Tony Hillermanin dekkareita, jotka kertovat samalla intiaanikulttuurista. Luin ”Langennut mies” ja ”Ensimmäinen kotka” -nimiset dekkarit ja pidin kyllä. Ne ovat sellaisia ”ihmissuhdedekkareita”, joista pidän. Eli eivät varsinaisesti mitään verta ja räiskimistä, vaikka sitäkin välillä löytyy. Niissä on myös aina ”tiedollinen anti” eli yleissivistävää tietoa dekkaritarinan ohessa. Samasta syystä tykkään myös useista Ilkka Remeksen dekkareista.

Luin Leena Lehtolaisen ”Oikeuden jalopeura”-dekkarin, joka oli jäänyt lukematta (olen lukenut aika lailla Lehtolaisen kaikki dekkarit). Mielestäni tuossa oli vähän liikaa noita ihmissuhdekiemuroita ja -käänteitä. Meni vähän sekavaksi ja punainen lanka pakkasi kadota.

Ulla-Lena Lundbergin ”Jää” ei ole saanut suotta kehuja ja palkintoja. Se oli koskettava ja hyvä (tarvitsin nenäliinoja). Voisi jopa sanoa ystäväni sanoin, että se oli ihana kirja. Ainoa asia (jos jotain pitää löytää huomautettavaa) oli, että vähän pohdin ovatko tosiaan tuonajan ihmiset ajatelleet ihan samalla tavoin ja pohtineet samanlaisia asioita elämässään kuin me (esim. kirjassa pappismies pohti miten häneltä jää liian vähän aikaa perheelle yms.). Paikoin tuli sellainen tunne, että niin uskottavia kuin kirjan henkilöt olivatkin, he tuntuivat ajatuksineen olevan vähän eri vuosikymmeneltä. Tuolloin kulttuuri oli kuitenkin hyvin erilainen ja se lienee vaikuttanut myös ajatteluun (oli luonnollista että mies hankki elannon ja vaimo hoiti kodin, enkä usko, että tuota järjestelyä juuri kyseenalaistettiin). No, joka tapauksessa hieno kirja. Hain jo kirjastosta pari muutakin Lundbergin kirjaa.

Lomalla olen lukenut myös ajankohtaista lastenkasvatukseen liittyvää kirjallisuutta :). Esimurrosikäisten parissa saa jo esimakua tulevasta… Luin hauskan Timo Parvelan ”Murrosikäisen käyttöohjeen”. Suosittelen lämpimästi, jos Parvelan huumori nappaa (minuun se ainakin uppoaa). Lisäksi olen lukenut dekkareiden ja muun ohessa Bruno Bettelheimin ”Kyllin hyvät vanhemmat” -kasvatusopasta. Se poikkeaa täysin muista opuksista, sillä siinä on ammattilaisen ääni ja siinä joutuu vanhempi ”kouluun”. Tosi kiinnostava kirja, varsinkin sellaisille, joilla on myös ”tieteellistä” kiinnostuneisuutta ihmispsyykeä kohtaan. Harvasta kirjasta voi sanoa, että se avartaa ajattelua, mutta tästä voi! Tietenkin teoria ja käytäntö ovat aina välillä vähän turhan kaukana toisistaan.