Asuimme vuonna 2008 neljä kuukautta Hollannissa. Pidin tuolloin blogia, johon kirjasin tunnelmia ja havaintoja eri paikoista, kulttuurista ja ihmisistä. Blogini on tässä säilöttynä muistoksi. Sitä lukiessa on kiva muistella Delftiä, tulppaaneja, kanaaleja – ja etenkin herkullisia stroopwafeleita!

Hollantia, kraak!

11.03.2008 13:58

Näin reilun viikon oleilun jälkeen Hollanti vaikuttaa leppoisalta maalta. Asumme Delftissä, joka on söpö keskiaikainen kaupunki Haagin ja Rotterdamin välissä. Ihmiset ovat yleensä ystävällisiä, naapurit tervehtivät ja haluavat tutustua.

Suomalaiseen eristyneisyyteen tottuneelle on outoa, että yleensä ihmiset pitävät ikkunaverhoja auki koko päivän. Illalla isojen ikkunoiden ohi kulkiessa tulee väkisinkin nähneeksi mitä naapurustoissa puuhaillaan. Vähän kuin akvaarioihin katselisi. Ja aamulla kun avaa ikkunaverhot (olemme päättäneet kaikesta huolimatta itse pitää verhoja iltaisin kiinni) naapurit kurkkaavat leipomoon matkatessaan ikkunasta ja tervehtivät.

Tuntuu oudolta, että ohikulkijat kurkkaavat sisään ja katsovat mitä leikkejä lapset leikkivät ja mitä tv-ohjelmia sisällä katsotaan.

Hieman ihmetyttää, ettei edes makuuhuoneiden ikkunoissa välttämättä pidetä verhoja. Asunnossamme verhot eivät edes ylety yhteen (niitä ei saa kokonaan makuuhuoneen ikkunan eteen – eli on käytettävä pyykkipoikaa jos haluaa verhot yhteen). No, makuuhuoneet ovat toisessa kerroksessa, joten katutasosta ei ihan suoraan pääse kurkkaamaan sisään. Mutta silti hieman ihmetyttää.

Etukäteen mainostettiin, että Hollannissa kaikki puhuvat englantia. Se on kyllä vähän liioiteltua. Ainakin tähänastisten kokemusten perusteella Suomessa osataan puhua lähes yhtä yleisesti englantia kuin täällä. Tietenkin voi olla, että Amsterdamissa suurempi osa puhuu sujuvasti englantia kuin Delftissä.

Hollanti on aika karkean kuuloista kieltä. Erilaisia kurkkuäänteitä, korahduksia ja ärriä satelee. Yksi hauska esimerkki on se, että eglannin ”please” on hollanniksi ”kraak”. Aika varismaisia puheita.

 

Lämpökin on suhteellista

15.03.2008 22:18

Pari viime päivää on ollut täällä Etelä-Hollannissa jo tosi keväistä. Narsissit ja krookukset kukkivat. Lämmintä on päivisin yli kymmenen astetta.

Siihen on kuitenkin vaikea totutella, että sisällä on kylmä. Ainakin selvästi kylmempi kuin rivitaloasunnossamme koto-Suomessa. Ihmiset ovat myös tottuneet viileähköön sisäilmaan: kiinteistövälittäjämme kertoi, että pitää päivisin kotoa poissa ollessaan lämpötilan 17,5 asteessa ja iltaisin 18,5-19 asteessa. Olemme nyt itse totutelleet 20 asteeseen. Paljon korkeammalle ei kannata keskuslämmitystä asentaa, sillä kaasua kuluu paljon ja käytännössä lämpö vuotaa ulos. Aluksi tuntui, että villasukkia ja villapaitoja tarvitsisi monta kerrosta ylleen. On tottunut Suomessa ehkä liiankin hyvälle, kun talvellakin pärjää sisällä vähin vaattein.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun yritämme totutella kylmempään sisäilmaan. Saksassa asuessamme (1999-2000) meillä oli asunnossamme kaasulämmitys ja jokainen patteri piti erikseen käydä sytyttämässä. Koskaan en ole aiemmin palellut talvella yhtä paljon kuin tuolloin. Hymyilytti, kun saksalaiset työkaverit päivittelivät miten siellä Suomessa tarkenee, kun on niin paljon pakkasta talvisin. Oikeasti teki mieli sanoa, että tarkeneehan sitä kun on sisällä lämmmin – toisin kuin täällä. Myös työpaikalla oli koko ajan kylmä ja piti pitää paksua villatakkia päällä.

Periaatteessahan pitäisi ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi myös Suomessa totutella kylmempiin huoneisiin. Toisaalta, Suomessa luultavasti menee suhteessa huomattavasti vähemmän energiaa lämmitykseen, koska talot ovat tiiviimpiä. Täällä lämpö vuotaa ulos rakenteista ja yksinkertaisista ikkunoista.

Yksi hollantilainen kertoi, ettei täällä edes haluta rakentaa tiiviimpiä taloja, sillä seurauksena olisivat homeongelmat. Niinpä. Puolet Suomen rakennuskannasta kärsii kosteusvaurioista. Tiivistämisellä on hintansa.

Toisaalta, tekniset ratkaisut ovat olemassa. Nykyisin pitäisi olla mahdollista rakentaa energiaa säästävä terve talo. Suomessa ei ole varaa siihen, että tuuli menee talon läpi.

Onneksi täällä voi kohta lopettaa lämmittämisen, sillä luultavasti toukokuussa aurinko hoitaa homman ihan ilmaiseksi.

 

Kansanluonne paljastuu hiljalleen

22.03.2008 22:53

Jos näin muutaman viikon kokemusten jälkeen uskaltaa jo vetää jotain johtopäätöksiä, sanoisin, että hollantilaiset ovat keskimäärin erittäin ystävällisiä.

Olen asunut Suomen lisäksi Saksassa (reilu vuosi, Karlsruhe) ja Sveitsissä (7 kk, Basel).  Aina on vaarallista tehdä yleistyksiä, sillä ne eivät tietenkään päde kaikkiin, mutta uskoakseni on olemassa myös jotain ”kansanluonteenpiirteitä”.

Seuraavassa vähän ajatuksiani kyseisistä kansoista (on kuitenkin huomioitava, että tämä on yksinkertaisesti vain oma kokemukseni ja näkemykseni, eikä tietenkään mikään totuus).

Saksalaiset ovat suomalaisten tapaan pidättyväisiä. Palvelu kaupoissa ja ravintoloissa on keskimäärin melko tylyä (joskus tosi tökeröä) eli siellä asuttuaan osaa arvostaa suomalaista palvelua. Ihmiset (siis muut kuin palveluammateissa olevat) ovat kuitenkin keskimäärin ihan ystävällisiä. Usein vanhoja rouvia kannattaa silti varoa; joukossa on oikeita äkäpusseja.

Saksalaisilla on suuri tarve ilmaista mielipiteensä. Toisinaan se tapahtuu melko kärkevästi. Suomessa kaikille puhujille vain taputetaan, Saksassa kysellään kysymyksiä ja kritisoidaan. Väittelyt ovat arvossaan.

Saksalaiset esittävät mielellään mielipiteitä myös vaatetuksesta ja ulkonäöstä. Voi tuntua loukkaavalta, kun vaatetusta tai ulkonäköä arvostellaan ääneen (”et ole tainnut kammata hiuksiasi” -tyyliin), mutta usein se on vain ystävällinen huomautus, jonka tarkoituksena on parantaa tilannetta. Saksassa sinulle kerrotaan varmasti, jos vessassa hameenhelmasi on jäänyt takaa sukkahousuihin ja alushousut vilahtavat tai t-paidassasi on likaläikkä. Suomalainen ei sano mitään, häpeää vain hiljaa asianosaisen puolesta, tai hihittelee partaansa.

Kun saksalaisesta saa ystävän, se on elinikäinen. Ystävät ovat uskollisia ja heidän kanssaan voi puhua kaikesta. Saksalaiset ovat ”henkevää” ja ajattelevaa kansaa.

Sveitsiläisistä saamani kuva on pinnallisempi. Toisaalta käytöstavat ovat paremmat palveluammateissa: kaupoissa ja ravintoloissa tapaa huomattavasti useammin ystävällistä henkilökuntaa kuin Saksassa.

Sveitsiläisten kanssa on helpompi päästä juttuun kuin saksalaisten kanssa, jotka lämpenevät hitaammin. Sveitsiläiset osaavat puhua kivasti niitä näitä. Ystävystyminen on kuitenkin vaikeampaa. Monella on hyvin vahvat sukusiteet ja ystäväpiirit pysyvät samoina, joten uusien tuttavuuksien on vaikeampi päästä ”rinkiin”. Ulkomaalaisia Sveitsissä asuu tosi paljon, sillä kansalaiseksi on vaikea päästä. Helpoiten siellä tutustuukin juuri muihin ulkomaalaisiin.

Sveitsi on valtiona konservatiivinen. Suuri osa päätöksistä tehdään alueellisesti kansanäänestyksillä – käytännössä muutokset ovat hitaita, sillä muutosvastarinta on aina voimakas. Vanhoillisuus näkyy myös siinä, että naisten ei ”kuulu” käydä töissä, mikäli perheellä on lapsia. Kaikki perustuu siihen, että äiti on kotona: päivähoito on käsittämättömän kallista, eikä kouluruokailua ole eli lapset käyvät päivällä kotona syömässä jne.

Kotiäitikulttuurin taustalla on paitsi lastenhoitojärjestelmien puute, myös voimakas asenne. Yhä periaate on, että miehen tulee ansaita perheelle elanto. Jos nainen menee töihin se on häpeä miehelle. Nainen ei mene usein töihin vaikka lapset olisivat jo aikuisia.

Myös Saksassa on edelleen vahva ”hausfrau”-kulttuuri, mutta tilanne on hieman muuttumassa (toisin kuin Sveitsissä). Nykyisin naiset ovat pikku hiljaa siirtymässä työelämään.

Hollannissa asenne on liberaalimpi eli naisen ei oleteta jäävän kotiäidiksi (vaikka ilmeisen suuri osa on kotona). Äitiysloma on vain 3 kk, eli se hieman hankaloittaa tilannetta: on pakko mennä sen jälkeen töihin jos haluaa pitää työpaikkansa. Toisaalta, osapäivätöitä tai lyhennettyä työpäivää on usein mahdollista tehdä.

Useimmiten Hollannissa saa ystävällistä palvelua kaupoissa ja ravintoloissa. Tuntuu siltä, että täällä ollaan oikeasti ystävällisiä. Jos kysyy joltain neuvoa tai apua, tuntuu siltä, että vastaaja haluaa oikeasti auttaa (voi kyllä olla, että isommissa kaupungeissa tilanne on toinen).  Naapurit ovat erityisen ystävällisiä toisilleen.

Ehkä pitää jatkaa analyysiä sitten, kun on pidempi kokemus hollantilaisista. Ensivaikutelma on kuitenkin erittäin hyvä, vaikka kieli onkin aikamoista korahtelua.

 

Ulkomaanreissu on siedätyshoitoa

04.04.2008 23:17

Parisuhteen aloittaminen ja ulkomaille muutto ovat prosesseina  hieman samankaltaisia.

Ensin on yleensä ihastumisvaihe: on kiehtovaa oppia tuntemaan uutta kulttuuria, nähdä uusia maisemia, tutustua uusiin ihmisiin. Kaikki uusi tuntuu mielenkiintoiselta ja erilaiset tavat kiehtovat.

Nyt yllä mainittua kuherruskuukautta on vielä vähän jäljellä. Hollanti tuntuu hienolta maalta, mahtavia tulppaani- ja narsissipeltoja, kauniita kaupunkeja kanaaleineen, ystävällisiä ihmisiä, halpaa ja hyvää ruokaa sekä mahtava hiekkaranta (kun se kesä nyt jo tulisi!).

Piakkoin alan siirtyä jo seuraavaan vaiheeseen eli kyseenalaistamisvaiheeseen. Sitten uudet tavat eivät ehkä enää olekaan kiehtovia, vaan ne rupeavat ärsyttämään. Ympäröivään erilaiseen kauneuteen turtuu, eikä kukkia enää edes huomaa. Ruokaan kyllästyy ja alkaa kaivata hapanta ruisleipää ja tervaleijonia.

Viimeisessä vaiheessa (jos se koskaan ehtii koittaa) tapahtuu sopeutuminen. Huomaa, että ihmiset ovat loppujen lopuksi kaikkialla aika samanlaisia. Tärkeät kysymykset ovat samoja. Tarpeet ja unelmat samankaltaisia. Tajuaa, että kyllä sitä voi elää hieman eri tavallakin arkea – eikä se välttämättä ole huonompi tapa. Huomaa, että yhtä lailla Suomessa on ärsyttäviä asioita, mutta niihin on vain ajan mittaa sopeutunut. Toisessa maassa on sopeuduttava hieman toisenlaisiin ärsyttävyyksiin, mutta kokonaismäärä lienee aika vakio.

Mielestäni parisuhteessa on samoin kuherruskuukauden jälkeen kyseenalaistamisvaihe, jolloin jotkut kumppanin piirteet nousevat erityisesti esiin ja ärsyttävät.  Lopulta (jos parisuhde kestää kyseenalaistamisvaiheen) seuraa sopeutumisvaihe. Silloin pikku hiljaa sopeutuu (tai turtuu) toisen ärsyttäviin piirteisiin, oppii sietämään niitä.

Koska kaikissa ihmisissä on ärsyttäviä piirteitä (useitakin), pitää miettiä oma sietokykynsä. Kannattaa kysyä itseltään, ovatko kumppanin ärsyttävät piirteet sellaisia, joita opin jotenkin kutenkin sietämään. Sama on ulkomailla (jos pohtii jäämistä pidemmäksi aikaa): pitää oppia sietämään, ettei elämä käy sietämättömäksi.

No, ulkomaille muutossa on tietenkin myös toinen aspekti: vanhan kodin ja ystävien ikävöinti. Onneksi se osuu ainakin osittain alkuvaiheeseen, jolloin on vielä kuherruskuukausi uuden maan kanssa. Toivottavasti sitten jo kyseenalaistamisvaiheessa on ehtinyt tutustua joihinkin ihmisiin uudessa maassa, sillä se helpottaa ”ankeutta”. Aktiivisuus kannattaa: siten saa ihmissuhdeverkostoa, josta löytyy tukea tarpeen mukaan (tietenkin voi etsiä myös muita suomalaisia, joiden kanssa voi päivitellä alueen kummallisuuksia).

Vaikka ulkomaanreissu on tavallaan aika rankka, on se myös tosi antoisa.

Sama pätee myös parisuhteeseen :).

 

Pissaava pikkumies

21.04.2008 22:38 Mari

En kyllä oikeasti käsitä, miten kadunnurkkauksessa pissaavan pikkumiehen patsaasta (Manneken pis) on tullut lähes Brysselin päänähtävyys. Ihan käsittämätöntä, että kaikki ihan vakavissaan (myös me) vaeltavat katsomaan pikkuruista patsasta ja sen pissausnäytöstä.

Satuimme paikalle eräänä lauantaina juuri oikeaan aikaan: kadunkulmaan oli kokoontunut iso joukko turisteja (paljon japanilaisia), jotka kuvasivat ja tungeksivat. Patsasta vastapäätä oli tuotu vähän matkan päähän toinen samannäköinen patsas (ilmeisesti kopio). Patsaalla oli yllään jonkinlainen judoasu. Sitten koitti H-hetki: vartijat (joita oli ainakin kolme) pyysivät väkijoukkoa siirtymään patsaiden välistä ja tadaa – kumpikin patsas pissasi samaan aikaan väkijoukon yli, isolla kaarella, ristiin….

Eikä siinä vielä kaikki. Kun pissausnäytös oli ohi, yksi vartijoista riisui patsaan yltä judopuvun ja puki avustajien ojentamat punaiset vaatteet patsaan päälle juhlallisesti.

Hitsi, jos tuolla tavoin saadaan iso määrä turisteja liikkelle, eiköhän Suomessakin pitäisi keksiä joku vastaavanlainen näytös! Havis Amandalle vaan puku päälle. Vaatetusta voitaisiin aina välillä vaihtaa juhlallisin seremonioin ja kylvettää patsasta viikoittain kuten vappuna konsanaan.

Manneken pis -patsaasta myydään jäljennöksiä, avaimenperiä, korkkiruuveja (voitte arvata mikä on ruuviosana) ja myös sen vaatekertoja voi ostaa. Siinä olisi markkinarakoa. Mielummin moni varmaan ostaisi kauniin naisfiguurin kuin käppänän pikku-ukon.

 

Kauppiaita pienestä pitäen

03.05.2008 14:58 | Mari

Hollantilaisten suurin kansallinen juhla, kuningattaren syntymäpäivä (vappuaatto) on ohi. Meno Delftin keskustassa vaikutti hieman samanlaiselta kuin Suomessa vappuaattona: kovaäänistä musiikin jumputusta, hattuja ja hörhelöitä (kaikki oransseja tietenkin), väentungosta ja tanssia. Ei siis eroa juhlitaanko kuningatarta vai työläisiä, meininki on sama!

Näin ulkomaalaisena on huvittavaa, että juhlat ovat myös tienaamista varten: lapset myyvät kaduilla vanhoja vaatteitaan, lelujaan ja pelejään. Monella pikkumiehellä ja -naisella näyttivät myymiskonstit olevan jo hallussa. Ohikulkijoille huikittiin houkutushuutoja ja leluja ojennettiin kohti. Osa puolestaan tienasi tempuilla: joku heitteli kolmea keilaa, toinen soitti selloa ja kolmas huilua.

Suomalaiset, joilla yleensä kuluu rahaa huvitteluun ja juhlintaan vappuna, voisivat ottaa hollantilaisista opikseen. Juhlimalla voisi myös tienata!

 

Ystävällistä tungettelua

16.05.2008 00:31

Olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset ovat täällä erittäin ystävällisiä. Toisinaan jopa tuntuu siltä, että se menee hieman ylikin: toisen asioihin puututaan vaikkei apua pyydettäisikään. Itse en koe sitä tungettelevana, mutta joku toinen saattaisi ajatella, että vähempikin riittää.

Vapun aikoihin lähdimme Haagiin kiertelemään kaupunkia. Selitin Delftissä kuskille, että jatkamme bussista ratikalla matkaa Haagiin asti ja kyselin millaiset liput kannattaisi ostaa. Hän sanoin pahoitellen, ettei hänellä ole myytävänä kuin melko kalliita lippuja verrattuna leimattaviin kioskissa myytäviin lippuihin. Ajattelin, että no, eipä tuolla nyt niin väliä. Julkinen liikenne on Hollannissa ylipäätään halpaa (eikä kuskin sanoma hinta tuntunut mitenkään kauhean korkealta).

Bussissa oli kaksi muutakin matkustajaa. Kun he kuulivat keskustelun, molemmat tulivat paikalle pohtimaan bussikuskin kanssa mitä meidän kannattaisi tehdä. Bussi seisoi. Lopulta he tulivat siihen lopputulokseen, että meidän kannattaa ostaa halpa kaupungin sisäinen lippu juna-asemalle asti ja siellä ostaa sitten kioskista leimattava lippu. Toinen matkustajista, nainen, antoi lapsia varten leimattavan lipun, jossa oli vielä jäljellä leimauskohtia (hän ei kuulemma sitä tarvinnut eikä suostunut ottamaan siitä maksua). Sitten päästiin matkaan.

Vielä matkalla bussissa miesmatkustaja mietti, että oikeasti meidän kannattaisi mennä ratikan sijaan junalla Haagiin. Se tulisi halvemmaksi. Nainen puuttui keskusteluun ja sanoi, että juna on juuri mennyt siinä vaiheessa kun pääsemme asemalle. Siksi ratikka on järkevämpi. Lisäksi lasten ei tarvitse maksaa enää enempää, sillä samalla lipulla pääsee Haagiin asti. Sanoin lopulta, että menemme ratikalla, sillä siten näkee myös enemmän maisemia. Ratkaisu tyydytti muita matkustajia.

Sama nainen jatkoi ratikalla Haagiin ja neuvoi matkalla meille minne kannattaa mennä syömään ja kertoi nähtävyyksistä. Hän myös esitteli matkalla lähitienoita ja kertoi minne lasten kanssa kannattaisi mennä käymään. Lopuksi hän kertoi millä pysäkillä kannattaa jäädä pois (hän itse jäi samalla).

Kiitin ystävällistä naismatkustajaa lasten matkalipusta ja turisti-informaatiosta. Hän sanoi, että odottaa samaa sitten käydessään Suomessa. Meinasin vastata, että sitä voikin joutua odottamaan kauan.

Toinen esimerkki ystävällisyydestä on naapurista: jouduimme käymään toisen lapsen kanssa lääkärissä ja naapurin isäntä, itsekin lääkäri, tuli henkilökohtaisesti mukaani päivystysasemalle (koska en tietenkään tiennyt missä lääkäripäivystys oli). Hän odotti odotushuoneessa kanssamme lähes tunnin verran ja tuli vielä vastaanotolle mukaan varmistamaan, että kaikki menee hyvin. Siinä mallia juroille suomalaisille, jotka tuskin tervehtivät omia naapureitaan!

 

Lasten karaisu

19.05.2008 20:08

Olen tullut siihen tulokseen, että täällä pyritään karaisemaan lapset kaikin tavoin kestäviksi.

Ensinnäkin vaatetus: lapset kulkevat paljain päin talvet-kesät säästä riippumatta. Maaliskuussa katselin ihmeissäni kun 2-vuotiaat istuivat äitinsä pyörän kyydissä paljain päin (vaikka oli todellä hyytävä ilma ja äidillä oli hanskat ja hattu). Paljain jaloin lapsia näki heti kun ensimmäistä kertaa oli vähän lämpimämpi. Kesähattuja täällä ei näy kellään (vaikka olisi helle ja aurinko mitenkä porottaisi). Vähän ihmettelen miten lapset pysyvät terveinä (vaikka kyllä toisaalta aika monella näytti nenä vuotavan). Kun vielä ottaa huomioon, että antibiootit ovat täällä lähes pannassa (lääkärit eivät myönnä niitä kuin erityisessä poikkeustapauksessa), ihmetyttää, miten täällä pysytään terveinä? Onko karaiseminen oikeasti hyvä keino estää tulehduksia? Suomessa vaan ei olla sitä tajuttu?

Toinen esimerkki karaisemisesta ovat huvipuistot. Pienetkin lapset viedään tosi pelottaviin tai hurjiin laitteisiin. Ei haittaa, vaikka vähän itkettääkin… Pelottavat jutut (esim. kummitusjunat) soveltuvat hollantilaisten mielestä ilmeisesti jo ihan pienillekin. Siinähän sitä karaistuu ja oppii olemaan pelkäämättä. Ja kyllä se näkyykin lapsista: rohkeitahan ne ovat. Toisaalta, voisi ajatella, että elämässä on ihan hyvä pelätä jotain. Sitä voisi sanoa myös itsesuojeluvaistoksi – ja herkkyydeksi.

Kolmas esimerkki ovat karkit. Niitä täällä lapset popsivat pitkin päivää, tai ainakin siltä näyttää. Mitenkähän hampaat selviävät jatkuvista happohyökkäyksistä (xylitolia käyttää tuskin kukaan)? Lapsemme ovat keskiviikkoisin iltapäivällä askartelukerhossa, jossa välipalana on – mitäs muuta kuin – karkkia ja limsaa. Toisaalta, täällä kaikki käyvät puolivuosittain hammaslääkärillä (vakuutus ei muutoin korvaa hammaslääkärikuluja ellei käy säännöllisesti tarkastuksissa). Ehkä se auttaa: reiät nähdään ajoissa. Ehkä tämä karaiseminen ei kuitenkaan ole ihan tehokasta, sillä täällä näkee melko paljon tosi huonohampaisen näköisiä aikuisia (tosin vaikea vertailla Suomen tilanteeseen) – ja toisaalta näkee myös melko lihavia lapsia.

No, vaikea sanoa mikä tapa on hyvä. Maassa maan tavalla. Karaiseminen näyttää olevan osa hollantilaista kulttuuria. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu taas varovaisuus (joskus ehkä liiallinenkin).

Tulee vaan mieleen, että miten paljon loppujen lopuksi ”kansanluonteissa” on kysymys vain erilaisesta kulttuurista (ilman mitään geneettistä eroa). Suomessa kasvatetaan varovaisiksi (ja ehkä vähän aroiksikin) ja se on ihanne. Siksi suomalaisia pidetään ujoina ja sulkeutuneina. Hollannissa taas kasvatetaan karaistamalla ”karskisti” ja hollantilaisia pidetään reippaina, suorapuheisina ja avoimina.

Molempi varmaan parempi.

 

Täällä on niin ahdasta

01.06.2008 21:00

Useimmat tapaamani hollantilaiset ovat melko inhorealisteja. Kehun, että heillä on kaunis maa, kauniita keskiaikaisia kaupunkeja kanaaleineen, dyynit, hiekkarannat.

– Niin, mutta täällä on kyllä ihan liikaa ihmisiä, kuuluu vastaus.

Monet vähättelevät: eivät kaupungit nyt niin hienoja ole, täällä ei ole riittävästi luontoa, ei ole riittävästi metsiä. Ei ole tilaa.

Kehun miten järkevästi täällä on kaavoitettu: kaupunginosat ovat kauniin yhtenäisiä, vanhojen talojen viereen ei rakenneta ihan erityylisiä moderneja. Puistoja on sopivasti asuinalueilla, kaupunkien lähellä jokainen ala on hyödynnetty. Luonto on lähellä: on lapsille ilmaisia farmeja, joilla he saavat käydä hoitamassa ja rapsuttelemassa maatilan eläimiä, muutoinkin kaupunkien liepeillä on lampaita, hevosia ja lehmiä laiduntamassa. Luonnonsuojelualueita on sopivasti kaupunkien laitamilla, ulkoilualueet ovat siistejä, ne on hyvin suunniteltu, kivoja reittejä, kauniita maisemia.

– Joo, täällä on tosiaan jokainen neliösentti kaavoitettu, tuhahtaa hollantilainen.

Keskustelun jatkuessa useimmat ovat kiinnostuneita kuulemaan, mistä olemme kotoisin. Lasten kanssa puhumamme kieli kuulostaa heistä eksoottiselta. Joku arvaa, että olemme Ruotsista. Useimmat aavistavat, että saavumme Skandinaviasta.

– Ai, olette Suomesta! No siellä on tilaa. Ja paljon metsiä ja luontoa.

Mitä siihen sitten pitäisi vastata. No, onhan meillä tilaa ja luontoa. Käytännössä metsää, metsää, järviä ja metsää. Kaupunkeja ei juuri sitten olekaan. Ja nekin vähät kaupungit on pilattu kaavoittamalla sikin sokin kaikenlaisia taloja, purkamalla vanhat ja rakentamalla tilalle kirjavia uusia. Puistoja ei ole juuri kuin Helsingissä, sielläkin tosin puisto tarkoittaa useimmiten hoitamatonta ryteikköä. Kukkameriä tai hyvin suunniteltuja ulkoilureittejä saa hakea.

Ja miten lähellä luonto, maaseutu ja eläimet ovat Suomessa? Metsää tietenkin riittää. Pääkaupunkiseudulla lehmien, vuohien ja lampaiden näkemiseksi pitää nähdä vaivaa. Hevosia näkee vähän enemmän. Mutta paljon etäämmällä pääkaupunkiseudun lapset ovat kotieläimistä kuin täällä Euroopan väkitiheimmässä maassa. Täällä kaupunkien keskustoissakin näkee traktoreita. Ja lampaita on joka pläntillä. Suomessa isojen kaupunkien laitamilla ei ole mitään. Ei yhtään mitään. Metsää, jos sitäkään.

Suomalaiset kaavoittajat saisivat tulla ottamaan hieman mallia täältä Hollannista. Maa, jossa väkitiheys on suuri, mutta silti se tuottaa maataloustuotteita (viljaa, maitotuotteita, lihaa yms.) vientiin maailman mittakaavassakin runsaasti. Täällä osataan käyttää pienikin ala hyväksi. Osataan rakentaa tiiviitä, mutta viihtyisiä asuinalueita. Siinä olisi meillä opittavaa.

 

Suomalaista talkoohenkeä

14.06.2008 21:34

Suomalaiset osaavat kyllä järjestäytyä ja järjestää! Sen huomaa ulkomailla. Sekä Saksassa, Sveitsissä että täällä Hollannissa toimii suomi-koulu (suomi-seura, merimieskirkko, suomikirkko tms.). Ja toiminee myös muissa maissa (niistä ei vain ole kokemusta). Ne järjestävät lapsille yleensä kerran viikossa suomenkielen opetusta ja mahdollisuuden tavata muita suomalaislapsia. Yleensä ohessa on myös kaikkea muuta ohjelmaa: kerhoja aikuisille, perhekerhoja, illanviettoja, puuhapäiviä, konsertteja, retkiä jne. Yleensä kaikki pyörii vapaaehtoisvoimin.

Suomalaisia on koko Hollannissa kuulemani mukaan saman verran kuin Brysselissä (eli noin 4000). Hämmästyttävän suuri määrä heistä tuntuu olevan mukana ”suomitoiminnassa”. Sama ilmiö on kuulemma Brysselissä: lauantaisin järjestettävään urheilukerhoon osallistuu kuulemma parisataa suomalaista!

Minusta tuntuu, että suomalaisilla virtaa edelleen veressään ”talkoohenkeä”. Monet ovat valmiita tekemään kökkähengessä ilmaista työtä ja osallistumaan. Se on mielestäni hienoa ja arvokasta. Toisaalta, ehkä ulkomaille muuttava porukka on erityisen aktiivista sorttia.

Olimme kylässä venäläisperheen luona ja kyselin heiltä miten ovat yhteydessä muihin venäläisiin. He kertoivat, että ystäväperheet ovat venäläisiä, mutta missään järjestetyssä ”venäläis-”toiminnassa eivät ole mukana. Venäläisiä on Hollannissa isännän arvion mukaan 50 000. Tuntuu siltä, että venäläisille perhe ja läheiset ystävät ovat tärkeitä ja keskeisiä, mutta muu aktiviteetti tai ”järjestäytynyt” toiminta ei houkuttele.

Monille suomalaisille puolestaan yhteisöllisyys, järjestötoiminta tai johonkin isoon ”porukkaan kuuluminen” on tärkeää. Ehkä tämä näkyy myös siinä, että monelle työporukasta on tullut lähes perhe. Tai harrastusporukka tai järjestötoiminta vie kaiken vapaa-ajan.

Usein moititaan, että suomalaiset eivät ole riittävän perhekeskeisiä (verrattuna esim. venäläisiin, espanjalaisiin, italialaisiin ym.). Toisaalta, voisi nähdä, että monet suomalaiset ovat puolestaan aktiivisempia ”yhteisöllisessä” toiminnassa. Eikä sekään ole huono asia. Ilman sitä ei olisi Hollannissakaan kivoja ”suomalaistapahtumia”, kuten ”Menoa muksuille” (www.menoamuksuille.com), johon osallistuimme ensimmäistä (ja luultavasti myös viimeistä) kertaa.

Sitäkin vähän mietin, että jos laitettaisiin suomalaisperheet asumaan vaikkapa Sveitsiin (jossa naiset ovat lasten kanssa kotona), voisi tapahtua muutoksia. Ehkä silloin järjestettäisiin hoitorinki siten, että naiset pääsevät töihin (ainakin osa-aikaisesti) ja muutoinkin olisi enemmän yhteistä aktiviteettia kotirouville. Ehkä, en tiedä? Itse Sveitsissä asuessani kahden pienen lapsen kanssa ihmettelin, että miten maassa, jossa käytännössä kaikki äidit ovat kotona, on näin vähän yhteistä toimintaa lapsiperheille (ja sekin oli jonkun kunnallisen instanssin järjestämää).

Suomalainen kökkähenki kunniaan!

 

Rembrandt, Vermeer ja van Gogh

17.06.2008 11:18

Hollannissa kannattaa käydä taidemuseossa (ja muissakin). Tosin pääsymaksut ovat suomalaismakuun yllättävänkin kalliita. Täällä eivät museot ilmeisesti saa yhtä paljon tukea valtiolta.

Tässä muutama oma museokokemukseni:

Van Gogh -museo, Amsterdam. Tämä on aika ”must”. Museossa on laaja kokoelma van Goghin töitä, mutta ylimmässä kerroksessa myös muiden (Gauguin, Millet, Mauve…) töitä. Kannattaa käydä jos yhtään tykkää van Goghin töistä.

Rijksmuseum, Amsterdam. Pääasiassa vanhempaa taidetta, Rembrandtin ja hänen oppilaidensa töitä. Lisäksi esineitä, kuten astioita, Delftin sinistä posliinia, vanhoja nukkekoteja ja laivan pienoismalleja.

Boijmans van Beuningen, Rotterdam. Tosi laaja kokoelma taidetta vanhasta nykytaiteeseen (contemporary). Täällä voisi mennä vaikka koko päivä! Jälleen Rembrandtia ym., mutta itseäni viehätti eniten modernin taiteen kokoelma. On  hyvä kokoelma surrealistien töitä. Tykkään Salvador Dalin, Max Ernstin ja Giorgio de Chiricon töistä.  Lisäksi on mm. Monetin, van Goghin, Picasson, Gauguinin, Cezannen ja Munchin töitä. Mielenkiintoinen on myös laaja esinekokoelma eri puolilta maailmaa. Siellä on suomestakin jotain – silmiini osui ”Kay Franckin” suunnittelemia astioita (onneksi ei sentään Gay Frankin… :)).

Mauritshuis, Haag. Täällä on delftiläisen taiteilijan Johannes Vermeerin kaksi kuuluisinta työtä; ”Tyttö ja helmikorvakoru” (= turbaanipäinen tyttö) sekä ”Näkymä Delftiin”. Ensimmäisestä on tehty myös elokuva – työ on tavallaan ”Hollannin Mona Lisa”. Museossa on myös laaja kokoelma Rembrandtin sekä hänen aikalaistensa ja seuraajiensa töitä. Vanhaa, Hollannin taiteen ”kultakauden” taidetta siis.

Heksenwaag, Oudewater. Tämä on museo, jossa voi punnita onko noita. Kyseessä on piskuinen kaupunki (sievä) ja piskuinen museo. Museo on paikassa, johon aikoinaan 1500-luvulla noidiksi epäillyt naiset menivät punnittavaksi puhdistaakseen maineensa. Uskomuksen mukaan noita on epäluonnollisen kevyt. Jos Oudewaterin luotettavassa punnituspaikassa sai normaalin ihmisen punnitustuloksen sai virallisen todistuksen ettei ole noita. Naiset ympäri Euroopan valsivat Oudewateriin punnittavaksi, sillä siellä punnitus oli luotettava (tiedettävästi ketään ei siellä tuomittu noidaksi). Monessa muussa punnituspaikassa esimerkiksi aviomies tai joku muu saattoi maksaa ”sopivasta” punnitustuloksesta halutessaan päästä vaimostaan eroon. Seurauksena oli poltto roviolla tai hukuttaminen. Arvioiden mukaan kymmenet, jopa sadat tuhannet naiset menettivät henkensä noitavainoissa. Paikka on pieni kylä keskellä maaseutua, lähellä Goudaa (jossa voi poiketa juustomarkkinoilla).

Naturalis, Leiden. Tämä laaja luonnontieteellinen museo on tosiaan näkemisen arvoinen! Yhdistelmä Heurekaa ja Luonnontieteellistä (jossa on täytettyjä eläimiä). Valtava kokoelma, täällä viihtyisi vaikka kuinka kauan! Mahtavia täytettyjä eläimiä, en ole missään nähnyt tällaista kokoelmaa.

Museum Watersnood 1953, Ouwerkerk. Täällä ”vuoden 1953 tulvamuseossa” kävimme, koska Zeeland kiinnosti. Kaikki materiaali museossa on hollanniksi, mutta videot tulvasta (uutislähetyksiä) olivat vaikuttavia: vuonna 1953 oli kyllä valtava katastrofi Hollannissa! Nytkin tuo on ajankohtainen aihe, kun noita tulvia on Kiinassa. Se hieman ihmetyttää, miten tuolloin osattiin tehdä hyviä uutislähetyksiä joissa oikeasti näkyy koko tuhon laajuus – nykyään kun katastrofeista näkee vain muutaman sekunnin pätkän. Ehkä se on tätä hektistä nykyaikaa. Museon lähellä on yksi pitkistä silloista, jotka kulkevat Zeelandin ”saarien” välillä. Meillä oli hyvä säkä, sillä osa sillasta nousi kun ajoimme sitä, joten jouduimme pysäyttämään auton ja saatoimme nousta ja katsella maisemia sillalta.

Tässä vielä muutama muu ”huvipaikka” museoiden lisäksi:

Keukenhof, Lisse. Tänne tulppaanipuutarhaan kannattaa ehdottomasti mennä jos on keväällä Hollannissa. Olimme puutarhassa kaksi kertaa. Huhtikuussa puutarhan juuri avauduttua pihalla tulppaanit eivät vielä juuri kukkineet (narsissit sen sijaan), mutta sisällä valtavassa kasvihuoneessa näki kyllä kaikki maailman mahdolliset tulppaanit. Lisäksi iso orkideakokoelma, atsaleoja yms. Lapsille on kiva leikkipaikka, kotieläimiä siliteltäväksi ja hieno sokkelo (aikuinenkaan ei näe reittiä, korkeat pensaat). Toukokuun alussa toisella kertaa kaikki kukat kukkivat ulkonakin. Aikamoinen väriloisto! En ole nähnyt ikinä yhtä isoja ja yhtä erikoisia tulppaanilajeja.

Efteling, Kaatsheuvel. Tämä on ollut mallina, kun rakennettiin Pariisin disneylandia. Huvipuisto on vanha, siellä on katsottavaa koko päiväksi (olimme 7 tuntia). Härveleiden lisäksi nähtävää on paljon muutenkin: satumetsä, jossa on tutuista saduista hahmoja ja taloja (Hannu&Kerttu, Prinsessa Ruusunen, Punahilkka jne.). Sisäänpääsymaksu on aika korkea, mutta kyllä sille saa vastinetta jos on koko päivän. Alue on tosi laaja, mutta siellä kulkee pieni juna, jolla pääsee toiselta laidalta toiselle.

Linnaeushof, Bennebroek. Keukenhofin lähellä sijaitseva Euroopan suurin ulkoleikkialue. Härvelit ovat kaikki ”mekaanisia” eli toimivat käsi/jalkavoimin. Käytännössä esimerkiksi ”maailmanpyörässä” aikuinen istuu pyörään ja polkee niin lapset pääsevät ympäri :). Lisäksi on pomppujuttuja, köysiratoja, vesileikkejä, liukumäkiä, polkuveneitä ja kaikkea mahdollista. Mielestäni tämä on kivempi paikka kun useimmat perinteiset huvipuistot – ja laitteita on valtavasti.

Blijdorp, Rotterdam. Rotterdamin eläinpuisto on ihan kiva, mutta koska olen kiertänyt Keski-Euroopassa (Saksassa) valtavan määrän eläinpuistoja, ei tämä nyt erityisesti hätkähdyttänyt.

Merenranta, Scheveningen/Haag, Wassenaar. Pitkä ranta/dyynialue on tietty näkemisen arvoinen. Kivaa on se, että ranta on rauhoitettu (ei hotelleja). Väkeä on hyvällä ilmalla paljon. Lisäksi näkee paljon koiria, hevosia ja leijoja.

 

Home, sweet home!

30.08.2008 21:29

 

Palasimme 1. heinäkuuta Suomeen, joten tämä blogi on nyt finito.