Blogi

Joukkorahoitus tekee nöyräksi

Entä jos ei kukaan – ei siis ainutkaan – halua tukea projektia? Tämä ajatus on väistämättä mielessäni. Tänään lanseerasin elämäni ensimmäisen joukkorahoituskampanjan. Haen Mesenaatti.me -sivuston kautta rahoitusta keskeneräiselle kirjaprojektilleni ”Alussa oli äitiyspakkaus”.  Kirja kertoo suomalaiskeksinnöistä. Samalla se on omakohtaista kertomusta X-sukupolven, eli 1980-luvulla nuoruuttaan viettäneen elämästä.

En ole mikään julkkis, pikemminkin arkiharmaa maijameikäläinen. En siksi oletakaan, että oma tarinani varsinaisesti kiinnostaisi ketään – mutta koen, että se sopi silti hyvin kehystarinaksi. Ensinnäkin taustani on tavallinen: sukuni on maaseudulta lähtöisin, mutta olen kaupunkilaistunut. Tarinani kuvaa hyvin sitä, miten ja miksi kaupungistuminen on ollut Suomessa niin nopeaa. Ja miten kouluttautuminen on vaikuttanut siihen, millaisia keksintöjä Suomessa on tehty ennen – ja millaisia nyt.

Toisaalta olen itse koulutustaustaltani mitä suuremmissa määrin aikani tuote. Bioalasta piti tulla Suomeen uusi nokia – joten meitä bioalan ihmisiä koulutettiin tuolloin valtava määrä. Kaiken huipuksi olen nykyisin yrittäjä ja freelance-toimittaja, joten siinäkin mielessä aikani tuote.

Joukkorahoitus, nykyajan innovaatio sekin, sopii hyvin kirjan rahoitusmuodoksi. Ymmärrän hyvin, miksi kysymäni kustantajat eivät kiinnostuneet kirjasta.  Keksintökirjoja on julkaistu jo aiemminkin ja Suomi 100 -pöhinää on liiankin kanssa.  Toisaalta aluksi tarjosin kirjaa pelkkänä keksintökirjana. Idea oman tarinani hyödyntämisestä kehyskertomuksena heräsi vasta myöhemmin.

Mielestäni ei ole järkeä kirjoittaa tekstiä, jota kukaan ei lue – tai tässä tapauksessa kuuntele. Siinä mielessä joukkorahoituskampanja jännittää ja tekee nöyräksi.  Voihan paljastua, ettei idea kanna.

No, jossittelut sikseen. Pyrin olemaan optimisti. Kiitän siis jo etukäteen lämpimästi kaikkia, jotka päättävät lähteä tukemaan kampanjaani! Teidän ansiostanne saan lisää intoa ja energiaa projektin viimeistelyyn.

Ohessa linkki kirjan kampanjasivuille sekä verkkosivuille.

Kuuntele ote kirjasta. Näyte sisältää esipuheen ja ensimmäisen luvun. Laitan verkkosivuille myöhemmin myös toisen näytteen.

Seuraa kampanjaa myös Facebookissa.

 

 

Yrittäjyydestä, somesta ja kirjoittamisen tuskasta

Olen työskennellyt nyt kolme vuotta yrittäjänä. Aika on kulunut käsittämättömän nopeasti. Ehkä se on vanhenemisen merkki. Tässä jälleen välitilinpäätös elämästä yrittäjänä. Näistä taitaa tulla tapa. Seuraavassa hajanaisia ajatuksia.

Olen elämääni aika lailla tyytyväinen. En tavoittele yrittäjänä kuuta taivaalta, isoja tuloja ja valtavaa menestystä, kasvua ja pöhinää. Olen tyytyväinen tähän hiljaiseloon ja rauhalliseen kirjoitustyöhön omassa työhuoneessani. Siihen, että päivällä voin välillä rapsuttaa koiraa, katsoa lintulaudan elämää ja pitää taukojumppia J. Karjalaisen Et Ole Yksin -levyn tahdissa. Tai kuunnella Apulannan Valot pimeyksien reunalla ja laulaa mukana.

Olen kiitollinen siitä, että töitä on riittänyt. Olen saanut jälleen viime vuonnakin perehtyä mielenkiintoisiin tiedeaiheisiin ja tehdä monenlaisia juttuja. Lisäksi olen saanut työstää omaa kirjaprojektia. Tosin se on herättänyt myös tuskaa. Tuskaa siitä, että tuleekohan tästä milloinkaan haaveilemani hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Mottoni kun on: On turha kirjoittaa sellaista tekstiä, jota kukaan ei jaksa lukea. Olen joutunut kirjan kirjoitusprosessin varrella vakavissani miettimään, osaanko lainkaan kirjoittaa.

Vaikka olen kirjoittanut työkseni jo monta vuotta, aluksi tuntui, että menin aina kirjaa kirjoittaessani kuin lukkoon. Lopputuloksena oli huonoa ja tylsää tekstiä. Samalla tavoin kuin olisin jännittänyt jotain esiintymistä. Lisäksi tuntui orvolta, kun ketään ei kiinnosta. Olen tottunut siihen, että lehtijuttuja tehdessäni voin kommunikoida suunnitelmistani lehden toimituksen kanssa. Lisäksi usein lehdestä saa kollegoilta mukavia taputuksia olalle, kannustavaa palautetta. Se antaa valtavasti energiaa.

Nyt olen onneksi ehkä päässyt jo pahimman yli – muutaman kerran koko kirjan ideaa jo melko radikaalisti muutettuani. Alkaa olla jo valoa pimeyksien reunoilla. Kirjassa on jo joitain osioita, joihin alan olla tyytyväinen. Se on saavutus. Sinnikkyyttä tämä projekti kyllä vaatii. Mutta eiköhän se vielä siitä. Toivottavasti.

 

Olen syyskuusta lähtien ollut melko epäaktiivinen Facebookissa ja muutoinkin somessa – tosin en ole koskaan edes oikein jaksanut aktivoitua Twitterissä tai muussa sellaisessa. Olen käyttänyt viime aikoina Facebookia lähinnä oman hännän nostamiseen ja mainostarkoituksiin, yrittäjä kun olen.

Jotenkin hyydyin koko systeemiin, jatkuvaan seuraamiseen. Tuntui siltä, että liian iso osa elämästä alkoi kulua toisten elämän seuraamiseen. Ja kun oli aktiivinen, tuli itselle myös tunne, että oli myös pakko olla aktiivinen, joka päivä. Oli pakko olla paikalla ja tykätä kaikkien hyvistä kommenteista.

Minulle tuli tykkäämisahdistus. Facebookin seuraamisesta tuli taakka ja velvollisuus, vaikka todellisuudessahan kukaan ei tietenkään tsekkaile, olenko sattumoisin juuri minä tykännyt hänen päivityksistään.

Toisaalta huomasin, että etenkin kirjaa kirjoittaessani Facebook syö luovuuttani, ei lisää inspiraatiota. Joillain se varmaan vaikuttaa positiivisesti työskentelyyn, mutta minulta se vei energiaa. Pahinta oli, että välillä päivityksissä saattoi olla jotain kuohuttavaa, vaikka uutisista poimittua. Silloin töihin keskittymisestä tuli entistä vaikeampaa. Siksi päätin vähentää Facebookin seuraamista. Nyt seuraan silloin tällöin, kun huvittaa. Ja tykkään vähemmän enkä ota siitä paineita, vaikka ystävät ovatkin minulle rakkaita.

Olen analysoinut itseäni myös muutoin ja rauhoittanut päiväajan työntekoon. Koska somen ohella esimerkiksi uutisten seuraaminen saattaa viedä aikaa päivällä, kuohuttaa ja heikentää työtehoa, lähtökohtani on, että en enää lue uutisia kuin korkeintaan ruokatauolla. Aamuisin tietysti luen päivän Hesarin ja iltaisinkin usein käyn katsomassa uutiset. Se on enemmän kuin riittävästi. Varsinkin terrori-iskujen ja muiden aikaan suojelen itseäni, jätän uutismässäilyn sikseen ja luen vain pääuutiset.

 

Kolmen vuoden kokemuksen pohjalta en voi suositella kaikille yrittäjiksi ryhtymistä, mutta en myöskään halua antaa sellaista kuvaa, että yrittäjäksi ryhtyminen olisi jotenkin ylivoimaisen vaikeaa. Kyllä siitä normaali fiksu ihminen selviää ja neuvoja saa kysymällä.  Toki pitää olla myös tiedossa, mistä niitä tuloja yrittäjänä alkaa kalastella. Ja miten todennäköistä on, että niillä tuloilla pystyy elämään.

Jos haluaa hakea starttirahaa, mikä tietysti useimmiten kannattaa, pitää aivan ensiksi tehdä liiketoimintasuunnitelma ja olla yhteydessä TE-palveluihin.  Sitä ennen ei saa perustaa yritystä, sillä muutoin ei voi saada starttirahaa. Sinänsä varsinainen yrityksen perustaminen on toimenpiteenä on helppo: vain perustamisilmoituksen toimittaminen viranomaisille ja maksu (ohjeita).

Kirjanpidon voi ostaa ulkopuolelta, jos ei halua käyttää energiaa siihen perehtymiseen. Itse maksan mielihyvin kirjanpitäjälle siitä, että voin säästää oman aikani varsinaiseen työhöni, kirjoittamiseen. Lisäksi hän tietää paremmin, mitä vähennyksiä kannattaa tehdä ja niin edelleen. Teen itse ainoastaan laskutuksen.

Eipä siinä sitten oikeastaan muuta paperihommaa olekaan, kuin että laskuttaa ja toimittaa kuitit kuukausittain kirjanpitäjälle. Lisäksi pitää tietenkin huolehtia eläkemaksu, YEL, jonka suuruuden voi itse määrätä.  Mitä suuremmaksi työtulon laittaa, sitä enemmän joutuu maksamaan (täällä laskuri) – joka tapauksessa useita tuhansia euroja vuodessa. Itse maksan ison könttäsumman aina tammikuussa, yhdellä kertaa, sillä muutoin joutuu maksamaan päälle korkoja. Toisaalta työtulo kannattaa mielestäni laittaa riittävän suureksi, lähelle ansiotasoaan, sillä se vaikuttaa suoraan myös sairauspäivärahan suuruuteen. Eli jos yrittäjä sairastuu, hän voi saada kolmen päivän karenssin jälkeen (jos käy ensimmäisenä päivänä lääkärissä ja saa sairauslomaa) Kelalta sairauspäivärahaa. Kannattaa miettiä sitäkin, että miten selviää, jos vaikka sairastuu vakavasti ja alimitoitetun työtulon vuoksi saa vain minimisairauspäivärahaa.

Työttömyysturvaan sen sijaan en omalta osaltani ole satsannut millään tavoin. Yrittäjänä ei voi olla normaalin työntekijöiden työttömyyskassan jäsen, mutta on myös olemassa yrittäjien oma työttömyyskassa (SYT). Aluksi liityin siihen, mutta erosin. En usko, että työttömäksi jääminen on minulle vaihtoehto – teen ennemmin vaikka mitä hanttihommia. Toisaalta en myöskään usko, että freelancer-toimittaja voisi koskaan työvoimaviranomaisten tulkinnan mukaan olla työtön – varsinkin jos hänellä on aiemmin ollut yritys.

Yrittäjänä työskentely on huomattavasti helpompaa, mikäli toinen perheessä saa tavallista kuukausipalkkaa, kuten meillä. Haasteena nimittäin on, että vaikka menisi hyvin ja töitä riittäisi kivasti, rahaa yrittäjän tilille tulee hyvin epäsäännöllisesti. Minulla on esimerkiksi ollut muutamia isoja projekteja, joista olen voinut laskuttaa vasta puolen vuoden kuluttua työn aloittamisesta. Toki sivussa on ollut samaan aikaan pienempiä töitä, joista on tullut hieman tuloja, mutta onhan iso tulojen vaihtelu haastavaa asuntolainojen ja muiden kuukausittaisten menojen kannalta. Näin kolmen vuoden aikana olen pyrkinyt tasoittamaan tätä ilmiötä pitämällä yrityksen tilillä puskurirahastoa, jotta pystyn siirtämään käyttötilille säännöllisemmin rahaa.

Mielenkiinnolla seurailen, millaisia kokemuksia perustulosta saadaan. Ainakin joku kokeiluun päässyt jo kommentoi, että voisi nyt jälleen ryhtyä tekemään pienimuotoista yritystoimintaa. Hän oli aikoinaan lopettanut yritystoiminnan ja jäänyt työttömäksi.  Varmaan perustulo voisi helpottaa monien epätyypillisissä työsuhteissa ja pätkätöissä olevien elämää, kun ei tarvitsisi jatkuvasti vääntää kättä työvoimaviranomaisten kanssa. Mielestäni työnteon pitäisi aina olla kannattavaa, mutta nykyisellään tuntuu, että se ei aina sitä ole. Nähtäväksi jää.

Vinkkejä luovaan työhön

Olen huomannut, että muutamat asiat auttavat minua, kun keskityn luovaan työhön – eli juttujen/kirjojen ideointiin ja kirjoittamiseen. Kokosin omien kokemusteni pohjalta seuraavat kuusi kohtaa:

  1. Vältä voimakkaita mielenliikutuksia. Jos huomaat kiivastuvasi facebookissa, älä mene sinne tai ainakin sulje pois sellaisten ihmisten ilmoitukset, jotka lähettävät nähtävillesi jotakin muutakin kuin söpöjä kissavideoita. Rajoita uutissivustoilla käyntiä, siirrä se vapaa-ajalle. Elä sovussa lähipiirisi ja ystäviesi kanssa. Pyydä anteeksi ja sovi riidat. Olen huomannut, että jos on parhaillaan tuohtunut, ärsyyntynyt, liikuttunut tai valtavan innostunut jostain asiasta elämässään, luovaan työhön keskittyminen on hyvin vaikeaa.
  2. Opettele tyhjäämään mielesi. Tämä auttaa paitsi luovaan työhön keskittymiseen myös nukahtamiseen. Kuvittele, että ajatukset ovat kuin nuolia, joita satelee koko ajan sinua kohti. Joskus tulee yhtäkkiä valtava nuolisade – ja suurin osa mieleesi iskeytyvistä ajatuksista on täysin turhia. Pyri mielessäsi vähentämään ajatusten määrää siten, että sumennat turhat nuolet heti alkuunsa. Eli kun ajatus alkaa tulla, et päästä sitä lainkaan etenemään, vaan kuvittelet, miten sumennat ja sumennat sinua kohti tulevaa nuolta. Silloin se ei pääse iskeytymään mieleesi. Tämä vaatii harjoittelua, mutta kun opit tietoisesti keskittymään ajatusten hallintaan niin se alkaa pikku hiljaa sujua. Kiireessä helposti hukkuu ajatusten tulvaan, joka alkaa ahdistaa ja kahlitsee luovuutta. On tärkeää, että opit ajattelemaan vähemmän ja hallitummin.
  3. Keksi itsellesi siirtymäriitit. Luova työ etenee vaiheittain, esimerkiksi kappale kappaleelta, sivu sivulta. Väleihin tarvitaan taukoja, joihin kannattaa keksiä itselleen sopivaa tekemistä noin 5-10 minuutin ajaksi. Itse menen maahan makaamaan ja kutsun koiran viereeni rapsutettavaksi. Tai laitan hyvän musiikkikappaleen soimaan. Kuuntelen myös mielelläni kappaleita, joita voin laulaa mukana. Joskus myös soitan pianoa ja laulan. Taukoon sopii myös pyykkien laittaminen tai pyykkikoneen täyttäminen, onpahan pois illan puuhista. Nyt talvella lintulauta on taukoviihdyke nro yksi. Tänäänkin näin keittiön ikkunasta punatulkkuja, sini- ja talitiaisia, närhen, tilhiä ja tietenkin oravan. Yritän myös muistaa pitää välillä pieniä taukojumppia/-venyttelyjä.
  4. Määritä kohtuulliset tulospalkkiot. Minulla on taipumusta määritellä itselleni suhteettoman suuret tulospalkkiot. Kirjoitettuani sivun valmiiksi saatan päättää, että nyt olen ansainnut vaikkapa viisi palaa suklaata tai kaksi keksiä – ja palkkion määrä saattaa muuttua vielä siinä vaiheessa. Ei mikään terveellisin tapa työskennellä. Lisäksi kun tottuu ylisuuriin tulospalkkioihin, niistä on vaikea luopua – jos eilenkin sain tauolla keksin, miksi en saisi tänäänkin. Kotona auttaa, ettei ole avattuja keksipaketteja eikä helposti syötävissä olevia herkkuja pakastimessa. Toisaalta kannattaa hommata jääkaappiin parempia terveellisiä vaihtoehtoja: naposteluporkkanoita tai itse valmiiksi kuorittuja porkkanoita, omenoita ja mandariineja.
  5. Hallitse sähköpostitulvaa. Itse en aina kykene tähän, mutta voin silti suositella: Laita kaikki sähköpostiohjelmat kiinni siten, että ne eivät lähetä heti sähköpostin tullessa ilmoituksia. Lue sähköpostit yhtenä tauko-ohjelmana, esimerkiksi noin parin tunnin välein. Harva olettaa saavansa vastauksen heti. Kun luet sähköpostit, vastaa niihin tarvittaessa heti tai laita lippu, jotta ne eivät huku tulvaan. Itse pyrin vastaamaan heti ainakin jotain – vähintäänkin niin, että palaan asiaan pian (ja liputan mailin). Jos teen oikeasti pitkällistä keskittymistä vaativaa työtä, luen sähköpostit vain ehkä pari-kolme kertaa työpäivän aikana.
  6. Laita puhelin äänettömälle. Näinkin teen toisinaan, jos haluan keskittyä. Jos puhelun asia on tärkeä, yleensä ihmiset lähettävät viestin ja voit soitella uudelleen.

Yrittäjänä 2,5 v, välikatsaus

Bloginpito on jäänyt muiden kirjoitushommien alle. Ehkä se osoittaa, että töitä on ollut riittämiin. Meneillään on lehtijuttujen lisäksi myös isohko kirjaprojekti, joka sekin on välillä jäänyt muiden deadlinejen vuoksi taustalle.

Nyt on jo kaksi ja puoli vuotta yrittäjyyttä takana. Edelleen koen, että tämä on minulle se paras vaihtoehto. Kirjoittaminen innostaa edelleen ja yksin ollessani voin keskittyä siihen täydellä teholla ilman keskeytyksiä – joskus laitan puhelimen äänettömälle ja tietokoneesta kaikki maili-ilmoitukset pois, jolloin mikään ei häiritse flowta. Harvemmin nykyisin kukaan tulee soittamaan ovikelloa.

Vaikka ihan kivasti menee, ei tämä yritykseni mikään kasvuyritys ole – ei tarvitse kadehtia siis. Minulla on vain rajattu määrä aikaa, eikä sitä saa mistään lisää. Ehdin tekemään kirjoituksia vain tietyn määrän, that’s it. Mihinkään isoon tuottavuusloikkaan ei ole mahdollisuuksia.

Edelleen maistelen suussani sanaa ”yrittäjä”, eikä se oikein sovi sinne. Tuntuu oudolta kuulua Suomen yrittäjiin ja ”yritysskeneen”, jossa puhutaan lähinnä siitä, miten pk-yritykset pelastavat Suomen. Yksinyrittäjät/ammatinharjoittajat, joita suurin osa yrityksistä on, eivät kyllä pelasta mitään muuta kuin lähinnä itsensä. En usko, että suomalaisten ryhtyminen sankoin joukoin yksinyrittäjiksi muuttaa yhtään mitään. En myöskään usko, että yrittäjyys sopii kaikille.

On itse asiassa täysin tuhoon tuomittu ajatus, että näin yksinyrittäjänä/ammatinharjoittajana palkkaisin jonkun. Ensinnäkin, jos hommaisin jonkun töihin, sivukulut eläkemaksuineen olisivat niin isot, että käytännössä palkkaamani ihmisen pitäisi olla superihminen, aina terve ja lisäksi minulla pitäisi olla mahdollisuus lomauttaa hänet aina tarpeen tullen. Tuo työntekijä, jonka palkkaisin, saisi huomattavasti minua paremmat etuudet ja tulisi varmaankin kokonaisuudessa kalliimmaksi työntekijäksi kuin minä itse. Häntä koskisivat työntekijän työaikasäädökset, vuosilomat, työterveyshuolto, eläkemaksut, sairauslomat ja vanhempainvapaat. Lisäksi minusta tulisi pahis ja riistäjä, kun siirtyisin ”työnantajaleiriin”. Olisi toki eri asia, jos yritykseni myisi jotain tavaraa – silloin ehkä myyjän palkkaaminen saattaisi olla kannattavaa. Epäilen kuitenkin, ettei suurin osa yksityisyrityksistä tule ikinä palkkaamaan ketään ja tällaisten yritysten työllistämisvaikutus on mitätön.

Toisaalta mielessäni on kyllä pyörinyt sellainenkin ajatus, että olisipa mielenkiintoista yrittää myydä jotain (tavaraa). Nyt kun olisi yritys valmiina, jos vain vielä keksisi jonkun hyvän ja mielenkiintoisen myytävän asian. Vielä ei ole tullut sellaista vastaan, joten pitää vielä mutustella ideoita. Pitänee järjestää jossain vaiheessa yrityksessä ideariihi asian tiimoilta…:).

Oikeastaan hienointa yrittäjyydessä on se, että voi ajan myötä muuttaa toimenkuvaansa, askel kerrallaan, haluamaansa suuntaan. Tuntuu siltä, ja niin haluan myös ajatella, että maailman on täysin avoin. Perushomma pyörii, ja tästä voin edetä suuntaan jos toiseenkin. Tällainen ajatus pitää virkeänä ja innostuneena. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavan oven takaa avautuu.

Olen aina ollut sellainen, että innostun uusista asioista. Siksi toimittajantyö sopii hyvin minulle. On hienoa saada ottaa selvää uusista aloista, kaivella tietoa, oppia uutta. Usein uppoudun aiheeseen hyvin syvälle, enkä malttaisi lainkaan lopettaa. Kaiken kukkuraksi saan haastatella alojensa erityisasiantuntijoita ja muitakin todella mielenkiintoisia ihmisiä.

Olen huomannut, että tämä uusista asioista innostuminen pätee myös yrittämiseen: on piristävää tehdä täysin erilaisia juttuja täysin erilaisiin lehtiin – ja parasta on, kun tulee kaikenlaisten kirjoitushommien oheen vielä kirjaprojekteja ja koulutusta sun muuta. Mitä enemmän erilaista, sitä parempi. Heittäkää vain uusia haasteita kehiin, olen valmis!

Lukijoiden palaute lämmittää

Sain suureksi ilokseni kuulla, että lukijat valitsivat Tiede-lehteen tekemäni jutun antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien yleistymisestä vuoden parhaaksi jutuksi! Näin toimittajana harvoin saa palautetta jutuista, mutta tällainen epäsuorakin palaute tuntuu tosi hyvältä. Sen voimin elän ja kirjoittelen pitkään. Nöyrin kiitos. Uudella tarmolla uuteen vuoteen.

Ohessa linkit juttuun: http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/uusimmat/enta_jos_menetamme_antibiootit ja lukijaäänestyksen tuloksiin: http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/kaksi_ata_tieteen_parhaiksi_2015.

 

Sattumaa, haperotatteja ja keltainen syklotroni

Marraskuun 6. päivä  julkaistiin toimittamani teos ”Sattumaa, haperotatteja ja keltainen syklotroni – Aikalaistarinoita Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan 50-vuotiselta taipaleelta”. Tuolloin pidettiin hienot, mutta samalla lupsakkaat tiedekunnan 50-vuotisjuhlat, niistä juttua ohessa. Iltajuhlista ei ole erityistä todistusaineistoa, mutta ne olivat rennot ja tanssilliset – esiintyjä Jean S. oli hulvattoman hyvä ja esiintyipä myös Iina Kuustonen.

Kirjasta on hieman mainosta yliopiston sivuilla. Se on myös myynnissä yliopistokirjakauppa Sopissa. Kirjaan ovat siis ansiokkaasti kirjoittaneet tiedekunnan vaiheista useat yliopistossa työskennelleet ja opiskelleet. Se on kiva ja viihdyttävä paketti tiedettä, mutta myös tarinoita tieteentekemisen taustalla.

Tätä kirjaa oli kiva toimittaa. Syy on se, että luonnontieteilijöillä ja matemaatikoilla hyvä huumorintaju ja keskimäärin melko rento ote elämään – tämä tosin ei ehkä ihan kaikille aina aukene. Itse kun olen koulutukseltani luonnontieteilijä ja mieheni myös, tiedän, että parhaat vitsit kertovat luonnontieteilijät.  Tämä tietysti on täysin puolueeton toteamus.

Toisaalta toimitustyö oli siksikin hauskaa, että opin matkan varrella yhtä sun toista eri aloista. Ja mikä sen inspiroivampaa.  Nyt tunnen myös arvovaltaisen joukon eri alojen tutkijoita – ja tiedän heidän historiastaan hauskoja yksityiskohtia. Kaiken kaikkiaan hieno kokemus siis!

Tuolla tiedekunnan 50-vuotisjuhlissa julkistettiin myös tiedekunnan toiminnasta hauskasti Myytinmurtajat-tyyliin kertova video, joka kannattaa ehdottomasti katsoa!

Nobelin palkinto on kannanotto

Tänä vuonna lääketieteen Nobelin palkinnon saivat loistutkijat, jotka ovat kehittäneet hoitoja trooppisiin tauteihin.  Tämä on mielestäni hyvä veto ja selkeä kannanotto: valtaosa lääkekehityksestä kohdistuu länsimaissa yleisiin tauteihin, etenkin syöpiin. Nobelin palkinto tuo hyvin huomiota tärkeälle asialle.

Mitään ihmelääkkeitä Nobelin palkinnon kehittäjien löytämät yhdisteet eivät sinänsä ole. Ivermektiini on tärkeä lääke loishäädössä ja on saanut paljon hyvää aikaiseksi, mutta esimerkiksi jokisokeudessa se ei suoraan tapa eläviä aikuisia matoja. Se ainoastaan heikentää niitä ja estää lisääntymistä. Siksi sitä joudutaan antamaan potilaalle vuosittain, monien vuosien ajan. Toisaalta lääke on auttanut jo miljoonia taudista kärsiviä ja estänyt sokeutumisia.

Toinen nobelistien kehittämä lääke, artemisiini, on suunnattu malarialoista vastaan, mutta ei ole mikään ihmelääke sekään. Toimii parhaiten yhdistelmälääkkeenä jonkun toisen lääkkeen kanssa. Vaikka se oli parannus malarian hoitoon, uusia tehokkaampia lääkkeitä toivotaan yhä. Ehkä se onkin tämän vuoden lääketieteen Nobelin palkinnon tavoite: saada tutkijat kiinnostumaan harvinaisemmistakin sairauksista. Palkinto on kunnianosoitus niille, jotka ovat omistaneet elämänsä noiden kehitysmaissa jylläävien tautien tutkimiseen. Hyvä niin.

 

Ihmeellistä on sote-matematiikka

Näin maallikkona on pakko ihmetellä tuota sote-matematiikkaa. Miten on mahdollista, että niin monissa paikossa on todettu ulkoistusten tulevan omia palveluja halvemmiksi? Miksi sote-palvelujen yksityistäminen tuntuu nyt olevan monen mielestä se järkevä suunta?

En ymmärrä seuraavaa kuviota: Terveyspalveluyritys tekee reilut 10 prosenttia voittoa, jonka jakaa pääosin osakkeenomistajille. Tämän lisäksi se maksaa palkkalistoillaan oleville lääkäreilleen ja hoitajilleen parempaa palkkaa kuin kunnallinen puoli. Kaiken järjen mukaan yrityksen tuottamien palvelujen pitäisi tämän jälkeen tulla kalliimmaksi kuin kunnallisten.  Näin ei kuitenkaan monien mukaan ole: kunnan on halvempaa ostaa palvelut yritykseltä kuin tuottaa ne itse.

Ihmetyttää, mistä tämä johtuu. Sitä perustellaan sillä, että Terveyspalveluyritys kykenee toimimaan tehokkaammin. Kaikesta päätellen tämän tehokkuuseron täytyy olla huikea!

Ymmärtäisin tämän matematiikan, jos kyseessä olisi jonkun teollisuustuotteen valmistus – silloin on taatusti kustannustehokkaampaa valmistaa tuote vaikkapa Kiinassa. Ja kannattaisi varmasti ostaa tuote kansainväliseltä yritykseltä.  Mutta tässä tapauksessa myydään lääkärin tai hoitajan työpanosta, ”päänahkaa” – vieläpä yleensä suomalaisen terveydenhuollon ammattilaisen.  Luulisi, ettei tehostamisvara ole valtava: lääkäri ottaa vastaan tietyssä ajassa tietyn verran potilaita. Toki tätä aikaa voi hieman vaihdella, mutta se on siinä.

Ovatko siis lääkärit ja hoitajat kunnan palkkalistoilla ollessaan jotenkin tehottomampia? Mikä mättää? Voisi ajatella, että jos tällainen huikea tehokkuusero on olemassa, pitäisi kunnallisten toimijoiden ehdottomasti mennä heti ottamaan oppia yksityisiltä palveluntuottajilta.  Ehkä näin tapahtuukin?

On surullista, jos näitä ongelmia ei osata korjata, ja julkinen terveydenhuolto näivettyy. Se tarkoittaa sitä, että maksamme julkisista rahoista osinkoja kirjavalle joukolle monikansallisia sijoittajia. Onkohan se järkevää kansallista taloudenpitoa?

Matohoito kiinnostaa

Kirjoitin taannoin Tiede-lehteen juttua matohoidosta, ”Suolistomato auttaa”. Kyseessä on siis juttu, jossa kerrotaan mm. hygieniahypoteesista ja suolistomatojen käytöstä autoimmuunisairauksissa, kuten MS-taudissa tai tulehduksellisissa suolistosairauksissa (Crohnin tauti, colitis ulcerosa). Siihen liittyen tuli sähköpostitse kyselyä lukijalta, mistä löytyisi lisätietoa. Koskapa aihe saattaa muitakin kiinnostaa, laitanpa nyt suoraan tähän blogiin hieman linkkejä.

Helpoimmin tietoa löytyy verkkosivustolta http://opensourcehelminththerapy.org/mediawiki2/index.php?title=Studies_and_Papers, johon on koottu tietoa asiasta.  Nämä wiki-sivustot ovat epäviralliset, ”asiaan vihkiytyneiden” tekemät sivustot, joten tietoihin kannattaa suhtautua pienellä varauksella – vaikka useimmat varmasti pitävätkin paikkansa.

Hoitokokeiluja tekeviä paikkoja voi kaivella  clincaltrials.com-sivustolta https://clinicaltrials.gov/ct2/results?term=helminth+therapy&Search=Search (hakusanalla helminth therapy). Myös kirjoituksessani mainittu Herbert Smith päivittelee silloin tällöin facebooksivustojaan … ja sieltäkin löytyy tietoa https://www.facebook.com/Helminthic.Therapy.

Mutta sitten muutamia tieteellisiä juttuja, tässä listaa:

Lopuksi vielä lehtijuttuja yms.:

Vielä yksi linkki, Graham Rookin verkkosivuille. Rook on immunologian professori, joka on  kehittänyt ”vanhojen ystävien hypoteesin”. Sivuilla ja haastatteluissa on myös tietoa suolistomatojen käytöstä.

http://www.grahamrook.net/Interviews/interviews.html

 

Omakotitaloasuminen opettaa

Tänään putsasin ensimmäistä kertaa elämässäni hajulukkoja, kylpyhuoneesta ja vessasta. Siihen minut innoitti tukkeutunut keittiön viemäri. Itse asiassa tuota keittiön hajulukkoa en ryhtynyt lopulta edes tyhjäämään, sillä näytti liian monimutkaiselta hässäkältä. Kaadoin vain putkimiestä ja odottelen huomiseen. Toivottavasti tokenee. Mutta koskapa olin jo löytänyt netistä hyvät Remontti-Reiskan ohjeet hajulukon putsaamiseen, päätin hyödyntää saamiani oppeja. Ja sehän oli todellakin helppoa kuin heinäteko.

Remontti-Reiskasta puheen ollen viime aikoina olen ahkerasti käynyt läpi hänen videoitaan. Kunnon omakotitaloasujan tavoin olen käynyt Youtubessa läpi Remontti-Reiskan neuvoja asumiseen sekä hometalkoot-videoita, joissa kerrotaan mm. katon, ikkunoiden ja ovien kunnossapidosta, ilmanvaihdosta ja monesta muusta omakotitaloasujalle tuiki tarpeellisesta asiasta. Minusta on tullut suorastaan Reiska-fani.

Netti on muutoinkin omakotitaloasujan tuki ja turva. Eilen vaihdoin vessan peilikaappiin halogeenin. Sekään ei olisi onnistunut ilman verkkotukea. Keskustelupalstoilla kulkiessani selvisi, että en ole tyhmä enkä onneton, vaikka piskuisen halogeenisydämen vaihtaminen kaappiin upotettuun pyöreään valaisimeen tuntui vaikealta – ei se ole ollut helppoa muidenkaan mielestä. No, selvisin urakasta ja nyt tiedän miten tuokin homma toimii.

Urakka on monivaiheinen: Veitsellä irrotetaan varovasti lasi ja sitä ympäröivä ohut metallikehys (tämän ympärillä on vielä paksumpi metallikehys, mutta se jää paikoilleen). Tässä vaiheessa ei ole mitään kierteitä, jotka helpottaisivat hommaa. Jos tästä vaiheesta selviää pientä pyöreää lasia rikkomatta, hyvä. Sen jälkeen vedetään irti piskuinen halogeenilamppu, joka ei meinaa millään lähteä, mutta lopulta sinnikkään nitkuttamisen jälkeen antaa periksi. Siinä on pienet piikit, jotka ovat syvällä kahden reiän uumenissa.

Tämän jälkeen uusi lamppu otetaan pakkauksesta, joko sormikkaat kädessä tai talouspaperin kanssa, jotta siihen ei tule käsistä rasvaa. Tuo rasva voi aiheuttaa kyseisen lampun ennenaikaisen palamisen – jolloin edessä on sama urakka toistamiseen. Itse käytin talouspaperia ja yritin ujuttaa pienen lampun kahteen pieneen reikään, hieman vinossa asennossa. Voin kertoa, että ei ole helppoa. Siinä riittää kivaa näprättävää.

Lopulta on vuorossa lähes vaikein osio, eli irrotetun pienen pyöreän lasin ja sen kehyksen laittaminen takaisin paikoilleen. Tässä tapauksessa ilmeni yritysten jälkeen (mieheni avustuksella), että kehyksen kolme pientä liparetta menevät juuri tietyssä asennossa lampussa oleviin vastaaviin reikiin. Tässä vaiheessa tarvittiin pihtejä, sillä tietenkin ottaessani kehystä ja lasia pois olin hieman vääntänyt yhtä metalliliparetta. Kun lipare suoristettiin ja lasi kehyksineen työnnettiin juuri oikeassa asennossa kantaan, homma onnistui. Tosin tuo pieni pyöreä lasi oli siinä vaiheessa tippunut jo noin 3-4 kertaa lattialle. Se oli yllättävän kestävä. Se olikin ehkä ainoa positiivinen yllätys tuossa projektissa.

Netistä olen myös selvittänyt viime aikoina salaoja-asioita, sillä meillä on edessä remontti. Ja nyt alan olla jo asiantuntija, ainakin melkein. Tiedän, millaiset putket pitää olla, miten tehdään täytöt, millaiset tarkastuskaivot tarvitaan, millaiset sadevesiviemärisysteemit jne. Jo aiemmin olen perehtynyt muun muassa ilmastointilaitteen anatomiaan. Miten se putsataan ja miten vaihdetaan suodattimet.

Kyllä vain netti on omakotitaloasujan paras kaveri.