Narratiivi

Sisällöntuotantoa - huolellisesti, ammattitaidolla ja selkeästi.

Vuosi sähköautoilua takana, tässä kokemuksia

Vuoden verran sähköautoa ajaneena voin todeta, että ei ole bensa-autoa ikävä. Vanha bensa-Fordimme on nykyisin käytössä lähinnä pitkillä matkoilla, esimerkiksi mökkimatkoilla, joilla koko perhe on mukana. Lisäksi se on ajo-opetusautona. Muutoin sen asema on syrjäytetty.

Mutta puhutaan aluksi hieman sähköauton huonoista puolista. Meillä sähköauto on koko ajan ulkona, koska autotalli on jo täynnä tavaraa. Talvella auton kantama laskee suunnilleen puoleen kesään verrattuna. Kantama on talvikelillä noin 150 km, kun kesällä se on yli 300 km kaupunkiajossa (auto on Renault Zoe). Meidän käytössämme tämä ei ole ongelma, sillä auto on kaupunkiautona eli ajamme lähinnä lyhyitä matkoja. 

Kesällä kuitenkin ajoimme sähköautolla muutaman kerran Jkylästä pk-seudulle (noin 300 km). Silloin jouduimme pysähtymään lataamista varten. Näin siksi, että auton kantama on pienempi, kun sillä ajaa maantieajoa (yli 80 km/h) verrattuna siihen, että ajaisi kaupunkiajoa. Tämä on siis iso ero bensa-autoon verrattuna. Bensa-autolla on tottunut siihen, että kaupunkiajossa kuluu paljon bensaa ja maantieajo 80 km/h on optimaalinen vauhti bensamoottorille. Sähköautossa logiikka on erilainen. Vähiten energiaa sähköauto kuluttaa hitaasti körötellessä kaupunkiajossa. Energian kulutus kasvaa nopeammassa vauhdissa. Mitä kovempaa ajaa, sitä enemmän energiaa kuluu per kilometri.

Lataaminen reissussa on sähköauton kanssa pieni jännitysmomentti. Ei niin, että vaarana olisi sähkön loppuminen yhtäkkiä. Sellaista ei pääse käymään, sillä autossa näkee kyllä koko ajan, miten paljon on ajomatkaa jäljellä ja ajotietokone osaa laskea sen ajonopeudesta riippuen. Eli ihan samoin kuin ei bensa-autossakaan bensa yhtäkkiä lopu, ei sähköautosta sähkö lopu yhtäkkiä – kyllä sen huomaa ja saa syyttää lähinnä itseään jos niin käy. Sen sijaan jännitysmomentti liittyy latauspaikkoihin. Bensa-asemia on nykyisin aika hyvin joka puolella, mutta sähköautojen latauspaikkojen verkosto on vielä osin hajanainen. Eikä siinä kaikki: vaikka latauspaikka olisi, se voi olla jo toisen auton käytössä tai lataaminen voi olla luvattua hitaampaa. Kerrankin päätimme mennä huoltoasemalle lataamaan ja ajattelimme syödä odotellessamme. Huomasimme kuitenkin auton lataukseen laittaessamme, että latausnopeus oli vain puolet luvatusta. Tämä tarkoitti, että olisimme kaavailemamme puolentoista tunnin sijaan joutuneet lataamaan kolme tuntia. No, onneksi lataus riitti siihen, että ajoimme seuraavalle huoltoasemalle. Valitettavasti tämä kokemuksemme luvattua hitaammasta latausnopeudesta ei ole ainutkertainen. Etenkin kauppakeskuksissa olevat ilmaiset latauspisteet antavat harvoin niin nopeasti virtaa kun luvataan. Lisäksi toisinaan latauspisteet ovat epäkunnossa. Onneksi on kännykkäsovelluksia, joissa käyttäjät jakavat kokemuksiaan latauspisteistä. Tämä on silti iso ero verrattuna bensa-autoihin, joiden kanssa voi vain ajaa huoltoasemalle ja tankata. Sähköauton kanssa pitää ainakin toistaiseksi olla paljon suunnitelmallisempi eli katsoa valmiiksi mahdolliset latauspaikat reitin varrelta ja suunnitella tekemistä latauksen ajaksi.

Muita huonoja puolia on se, että Zoe ei ole mitenkään erityisesti suunniteltu Suomen ankariin talvioloihin. Latausta varten avautuu luukku auton edessä Renault-merkin alta. Tämä luukku on sään armoilla ja jäätyy herkästi pakkasilla. Välillä olen mennyt kauppakeskukseen ostoksille ja jättänyt auton sisäparkkiin, jotta luukku sulaa. Viime talvena Zoe myös ryhtyi valittelemaan ja jokin varoitusvalo syttyi, kun pakkasta oli oikein paljon. Tämä tosin korjautui huollossa.

Yksi käytännön seikka on, että huoltopaikkoja sähköautoille on vielä rajatusti. Ostimme Zoen täältä Jyväskylästä ja se oli ollut aiemmin autoliikkeen esittelyautona (eli oli käytetty). Käytännössä sen huolto onnistuu vain paikassa, josta sen ostimme ja sielläkin on yksi ihminen, joka voi tehdä huollon. Eli hieman on koulutettavaa, jotta saadaan sähköautoille huoltomiehiä. Toisaalta sähköauton huolto on edullista – vuosihuolto maksoi 150 euroa.

Seuraavaksi sähköautoilun hyviä puolia. Ensinnäkin itse olen tyytyväinen siihen, ettei tarvitse mennä tankkaamaan. Inhoan huoltoasemalle menoa. Arjessa on paljon helpompaa, kun voi vain laittaa kotona auton piuhan päähän. Meillä on asennettuna kotilatauspiste. Koska ajamme autolla pääosin lyhyttä matkaa ja kaupunkiajoa, ei autoa tarvitse ladata kovin usein. Talvisin ehkä parin päivän välein, kesäisin pari kertaa viikossa. Sellaista tilannetta ei meille ole tullut, että auto ei olisi riittävässä latauksessa eikä sillä voisi siksi lähteä liikenteeseen. Laitamme auton lataukseen viimeistään kun akku on noin 30 prosenttia täynnä, useimmiten jo aiemmin. 

Pieni sähköautomme on mukava ajaa. Se kiihtyy nopeasti ja on näppärä käyttää. Automaattivaihteisto on mukava, kun siihen on tottunut. Joskus, kun tarvitsemme samaan aikaan mieheni kanssa autoa, tulee kiistaa, kumpi saa sähköauton. 

Talvella on mukava, kun sähköautosta ei käynnistäessä tuprahda pakokaasupilveä ilmaan. Muutenkin on mukava ajatella, että ilma säilyy puhtaampana. Joskus kaupungissa ajellessa tulee mieleen, että miten paljon miellyttävämpi olisi talvinen ilma keskustassa, jos kaikilla olisi sähköautot. 

Itse olen tyytynyt autossa talvella melko viileään sisäilmaan (laitan yleensä tavoitelämpötilaksi 18-19 astetta), sillä en halua kuluttaa sähköä liiaksi lämmittämiseen. Kun päällä ovat talviset ulkovaatteet, on turha kuluttaa valtavasti energiaa lämmittämiseen. Bensamoottoriautossa tilanne on eri, kun lämpöä syntyy väistämättä bensan palamisen sivutuotteena. Toisaalta ei sähköautossa tarvitse missään pakastimessa olla. Auto on helppo saada etukäteen lämpimäksi ennen ajamaan lähtöä. Zoessa on näppärä 5 minuutin teholämmitys, joka sulattaa ikkunat ja esilämmittää sisätilat.

Ensi kesänä asennamme aurinkokennot kotimme katolle. Sitten voimme ladata sähköautoa omalla aurinkosähköllä. Tällä hetkellä meillä on sähkösopimuksessa, että käytämme vain uusiutuvaa energiaa.

Vaikka jatkuvasti saa lehdistä lukea, että sähköautot yleistyvät hitaasti ja niiden akkujen tuottaminen on hankalaa, olen varma, että sähköautot ovat tulevaisuuden suunta. Olen melko varma, että tulevaisuudessa akkujen toimivuus kylmällä ilmalla saadaan paremmaksi. Lisäksi tarvitaan vielä parannuksia latausverkostoon. Mutta omien kokemusteni pohjalta voin kyllä suositella sähköautoa jo nyt kaupunkiautoksi.

Jälkikirjoitus puoli vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen

Huhhuh, tulipa tehtyä! Näin ajattelen nyt, puolisen vuotta kirjani ”Alussa oli äitiyspakkaus” julkistamisen jälkeen. Päällimmäinen tunne on helpotus. Kolmisen vuotta sitten aloittaessani kirjan kirjoittamisen en tiennyt, miten pitkä ja vaivalloinen matkasta tulisi. Olin yhtä innoissani kuin ihminen, joka on päättänyt lähteä rakentamaan omakotitaloa.

Minun taloni arkkitehtuuri ja rakennuspiirustukset muuttuivat parikin kertaa matkan varrella. Alkuperäisenä ideanani oli tehdä hieman samankaltaisia juttuja, joita olin kirjoittanut Tiede-lehteen pitäessäni siellä Heureka-palstaa vuoden ajan. Olin haastatellut suomalaisia tutkijoita, jotka olivat keksineet jotain uutta, joskus hieman sattumalta. Yksi oli sekoitellut labrassa kahvikupissa aineksia huvikseen, toinen oli hommannut kotiin sorvin ja sinnikkäästi valmistellut prototyyppejä autotallissaan. Kivoja pieniä kertomuksia.

Aikani kirjaa kirjoitettuani huomasin, että idea ei toiminut. Tarinat, jotka lehden palstalla tuntuivat mukavilta, muodostivat pitkässä kirjassa hajanaisen sarjan. Punainen lanka puuttui. Siksi päätin, että kirja tarvitsee kehystarinan. Otin sellaiseksi oman elämäni, sillä siihen liittyen minulla on eniten asiantuntemusta. 

Minun ja vanhempieni sukupolvien aikana on tapahtunut valtava muutos. Suomi oli suuriin ikäluokkiin kuuluvien äitini ja isäni lapsuudessa lähes kehitysmaa. Tänä päivänä elämme korkealle kehittyneessä digi- ja innovaatioyhteiskunnassa. Halusin sitoa keksinnöt omaan aikaansa ja näyttää, millaisessa ympäristössä ne syntyivät. Siten kirjaan tuli omaa ja vanhempieni elämänkertaa, Suomen historiaa ja suomalaisia keksintöjä. 

Etelä-pohjalainen sukuni sopi hyvin kehystarinaan. Vanhempieni kertomusten kautta saatoin kuvailla suurten ikäpolvien lapsuutta maaseudulla ja kuinka isäni suvusta oli tavan mukaan lähtenyt poikia siirtolaisiksi Kanadaan. Siten saatoin kirjassa kulkea muun muassa reitin Lappajärveltä Kanadaan ja sieltä aina Rapalan uistimiin ja Marilyn Monroeen. 

Rehellisyyden nimissä minulla oli kirjan kirjoittamisen taustalla agenda. Olen ollut aiemmin tutkijana, joten tiede ja tutkimus ovat lähellä sydäntäni. Halusin kirjassa tuoda esiin, että suomalaisten keksintöjen ja innovaatiotoiminnan edellytys ovat yliopistot ja koulutetut ihmiset. Jos meillä ei olisi korkeatasoista opetusta ja tutkimusta, ei syntyisi myöskään uusia keksintöjä – ei olisi kehittynyt Nokiaa, ei Polaria, ei Vaisalaa. Minua ärsyttivät tuolloiset Sipilän puheet kaiken maailman dosenteista ja Stubbin möläytykset professorien pitkistä kesälomista. Mieheni on professori ja tiedän hyvin professorin vaimona, miten omistautuneita tutkijat ovat työlleen. Välillä tuntuu, että ajatukset ovat 24/7 tutkimuksen parissa.

Kirjaprojektin myötä päätin ryhtyä pienkustantajaksi ja kustansin kirjan itse – siitäkin huolimatta, ettei omakustanteita arvosteta kovin korkealle. Se ei ehkä ollut mikään valtavan viisas ratkaisu. Toisaalta ajattelin, että jos kerran eläessäni kirjoitan kirjan, haluan tehdä sen omalla tavallani. Minulla on sivistyneitä, työkseen kirjoittavia ystäviä, joilta sain hyviä kommentteja. Myös puolisoni ja vanhempani olivat hyviä esilukijoita. 

Kirjasta tuli ikään kuin ITE-taidetta. Tein jopa kansikuvan itse, sillä harrastan kuvataiteita. Toisaalta minulla oli toinenkin syy pienkustantajaksi ryhtymiselle: kuka järkevä kustantaja olisi kiinnostunut julkaisemaan jonkun melko tuntemattoman tiedetoimittajan kirjan, joka sisältää elämänkertaa, suomalaisia keksintöjä ja historiaa? En edes yrittänyt tarjota sitä kustantajille enää, kun olin alkuperäisestä asiallisesta tyylistä lähtenyt harhapoluille. Koin, että hartiapankkirakentaminen oli ainoa vaihtoehto.

Oli hienoa, että kirja sai julkisuutta. Se oli ilmestymisen jälkeen esillä useissa lehdissä ja olin mm. Kalle Haatasen radio-ohjelmassa keskustelemassa suomalaisista keksinnöistä. Minulla oli lähes kuuluisat five minutes of fame. Kirjaa myös ostettiin kirjastoihin melko kivasti. Kirjakauppoihin se ei juuri päässyt esille – lukuun ottamatta paria tuttua kirjakauppaa, joissa itse kävin henkilökohtaisesti markkinoimassa kirjaa myyntiin. 

Kirjan painosmäärä oli pikkuruinen, 400 kpl. Koska painatin kirjat Suomessa, halusin kovat kannet ja erikoistehosteen kanteen (hopeapainatus), kappalehinnaksi tuli itselleni melko korkea. Toisaalta, koska painosmäärä oli pieni, ajattelin, että sama se, vaikka en saisi myytyä kaikkia kirjoja. Ostin kirjan painaneelta suomalaisyritykseltä myös muita palveluja, kuten tiedotteen lähetyspalvelun ja kannen viimeistelyn (tekstien asemointi). Rahallinen kustannus painatuksesta ja näistä lisäpalveluista oli noin 5000 euron luokkaa. Eli yksi kirja tuli maksamaan minulle noin 12,5 eur. Halvemmallakin olisi varmasti saanut, mutta toisaalta halusin painaa Suomessa ja jos kerran eläessään tekee kirjan, voi ehkä hieman investoida siihen. 

Projektin myötä olen saanut kurkata kirjamaailman kulisseihin. En esimerkiksi tajunnut, että nykyisin lähes kaikki kirjat liikkuvat myyntiin tukkuportaiden, kirjavälittäjien kautta. On käytännössä pakko myydä kirjat niiden kautta, jos haluaa, että kirja on saatavilla esimerkiksi kirjastoihin. Muuten ei yksinkertaisesti onnistu. Tukkuporras ottaa kirjan hinnasta noin 46 prosenttia. Eli siksi kirjan joutuu näin pienen painoksen ja korkean kappalehinnan vuoksi hinnoittelemaan suositteluhinnaltaan melko korkeaksi. Omalla kohdallani laitoin suositushinnaksi 34,90 eur. Tällöin siis itselleni jäisi kirjan myynnistä tukkuportaan kautta 18,8 eur. Tästä tosin pitää vielä vähentää postikulut, jotka ovat pienyrittäjälle samansuuruiset kuin kuluttajalle eli minimissään 5,20 eur ja päälle vielä kuoren hinta. Joten jos yhden kirjan myy tukkuportaan kautta, saa alle 13,5 euroa käteen, eli voittoa euron. Eipä siinä paljon saa vaivanpalkkaa, kun vielä pitää postittaa… No, sain sentään sovittua, että laitan kirjoja vain isommassa postierässä menemään. Onneksi toinen tukkuliike maksaa postikulut. Sitten jää jo hieman enemmän käteen, joitain euroja. Eli ei kannata pienkustantaminen ainakaan tässä muodossa. 

Toisaalta, ideani ei ollut ryhtyä tienaamaan kirjamyynnillä – tai edes kirjojen kirjoittamisella. Lähinnä toiveena oli, että pääsisin nollille – sitä odottelen vielä, mutta olen jo melko lähellä.

Jotta tämä kirjoitus ei kuulostaisi liian synkältä, loppuun positiivisia puolia. Joku rakentaa omakotitalon, minä kirjoitin kirjan. Tuntuu hienolta, että olen saanut sen tehtyä ja valmiiksi. Varmaan samanlainen tunne on monella omakotitalon rakentaneella. Kaiken vaivannäön jälkeen on hienoa katsella lopputulosta. Mielestäni kannesta tuli aika hieno, vaikka itse sanonkin.  

Aika ajoin oli tosi antoisaa uppoutua kirjan kirjoittamiseen. Parasta oli haastatella omia vanhempiani, puolisoani ja veljeäni sekä kaivella muistoja omasta elämästä. Jännästi ajan myötä aloin muistamaan enemmän ja enemmän. Oli myös hienoa etsiä keksintökertomuksia ja kuulla, miten ihailtavan sinnikkäästi ihmiset ovat edenneet ideansa kanssa. 

Toteutin matkan varrella myös joukkorahoituskampanjan ja perustin verkkokaupan. Opin paljon uutta. En ehkä oppinut varsinaisesti markkinoimaan, mutta monia muita asioita jäi kyllä takataskuun. Opin, että elämässä kannattaa välillä laittaa itsensä likoon. Vaikka useita kertoja on kirjaprojektin varrella ja kirjan julkistamisenkin jälkeen nolostuttanut, olen saanut ihanaa palautetta joiltain ihmisiltä, jotka ovat kirjaa lukeneet. Se on saanut uskomaan, että kannatti kirjoittaa. Kannattaa laittaa itsensä alttiiksi. Lempikirjailijaani Astrid Lindgreniä lainaten: ”On asioita, jotka on tehtävä, vaikka ne ovatkin vaarallisia. Muuten ihminen ei ole ihminen vaan vain rikkahippunen.” (Veljeni Leijonamieli)

p.s. Tilaa kirja täältä, niin se tulee suoraan kustantajalta eli minulta :).

Kirja Alussa oli äitiyspakkaus on tullut painosta!

Kirja on ostettavissa, siirry tästä linkistä Narratiivin verkkokauppaan!

« Older posts

© 2020 Narratiivi

Theme by Anders NorenUp ↑